Jäähallit ja luistelukentät
Hämeenlinnassa on kolme jäähallia:
- Pohjantähti Areena, joka on parhaiten tunnettu HPK:n kotiareenana.
- Metritiski-areena, toimii HPK Kiekkonaisten kotiareenana ja harjoitushallina jääkiekolle sekä taitoluistelulle.
- Jääliikuntakeskus Hakio on kaksikaukaloinen jäähalli, joka palvelee erityisesti HPK-Juniorijääkiekkoa, harrastuskiekkoa ja taitoluistelijoita.
Jää- ja luistelukentät
Hämeenlinnassa on noin 70 pientä, pallopeleihin tarkoitettua puistokenttää. Talvella niistä jäädytetään 39 kpl. Jääkiekkokaukaloita on 14 kentällä.
Katso kenttien sijainnit kartalta
Hämeensaaren luistelukenttä
Hämeenlinnan uimahallin vieressä sijaitsevalle alueelle Hämeensaareen on tänäkin talvena kunnostettu luistelukenttä.
Isot urheilukentät
Isojen kenttien ja liikuntahallien ylläpidosta ja varauksista vastaa Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy.
Jäädytettävät pienkentät
Hämeenlinnan alueella on yhteensä noin 40 jäädytettävää pienkenttää.
Kenttiä saadaan luistelukuntoon sääolojen mukaan ja hoitoa pystytään yleensä jatkamaan helmikuun loppuun. Jäädytys aloitetaan isoista 1. luokan kentistä. Vain arkena kunnossapidettävistä hoidetaan ensin kaukalokentät sekä koulukentät ja viimeisenä pienimmät puistokentät.
Jäädytettävien pienkenttien kunnossapito
Jäädytettäviä pienkenttiä hoidetaan hoitoluokituksen mukaisessa järjestyksessä
Konnari, Ojoinen, Tuomela, Käikälä, Nummi, Eteläinen, Hauho kk, Alvettula, Tuuloksen pohjoinen ja koulun kentät, Hakkala, Renko kk, Iittala Lenni
Jäädyttäminen aloitetaan kaukalokentistä. Kenttiä hoidetaan pääsääntöisesti arkisin normaalin työajan puitteissa (ma-pe kello 7-16).
Jukola, Vuorentaka, Seminaari, Ortela, Luolaja, Hirsimäki (Kämmekän puisto), Ruununmylly, Kankaantaka, Miemala, Kirkonkulma ja Iittalan koulukeskus
Hoidetaan arkisin normaalin työajan puitteissa (ma-pe kello 7-16).
Sammontorpanpuisto, Kolkanmäki, Töpinänpuisto, Voutilanpuisto, Nikkilänpuisto, Rauninmaa, Patailanpuisto, Katumajärvenpuisto, Sairionpuisto, Laaniitynkatu, Kukostensyrjä, Soraharjunpuisto, Tuuloksen Mäntynummi, Lammilla Isolukkari ja Kirnumäki
Hoidetaan arkisin normaalin työajan puitteissa (ma-pe kello 7-16).
Kesällä kenttiä voi varata liikuntakäyttöön
Kenttiä voi varata vain kesäkaudella. Talvikaudella kenttiä ei voi varata.
Varattavana olevat 1. lk kentät:
- Tuomela
- Idänpää
- Ojoinen
- Harviala
- Hakkala (Lammi)
- Turva (Lammi)
Varaushinnat 1. lk kentät
Kohderyhmä | Hinta / tunti (hinta sis. alv 10 %) |
---|---|
alle 20 vuotiaat | 7,00 € / h |
yli 20 vuotiaat | 16,20 € / h |
ottelut alle 20 vuotiaat | 13,00 € / h |
ottelut yli 20 vuotiaat | 26,00 € / h |
Varattavana olevat 2. lk kentät
- Kankaantaka
- Untula (Lammi)
- Konnari (Lammi)
- Renko kk
- Hauho kk
- Tuulos
Varaushinnat 2. lk kentät
Kohderyhmä | Hinta / tunti (hinta sis. alv 10 %) |
---|---|
alle 20 vuotiaat | 5,50 € / h |
yli 20 vuotiaat | 13,00 € / h |
ottelut alle 20 vuotiaat | 13,00 € / h |
ottelut yli 20 vuotiaat | 26,00 € / h |
Liikuntakäyttöön kentät varataan ulkoliikuntamestari Tomi Nurmelta p. 03 621 3575, tomi.nurmi@hameenlinna.fi.
Voit katsoa kenttien varaustilanteen sähköisestä varausjärjestelmästä varaamosta.
Kenttien varaaminen muuhun kuin liikuntakäyttöön
Jos haluat järjestää kentällä muun kuin urheilutapahtuman, tilaisuuden tai kaupallista toimintaa, tarvitaan siihen maanomistajan lupa. Hämeenlinnan kaupungin omistamien maa-alueiden vuokrauksesta saat lisätietoa lupatarkastajalta.