Osa 3. Harjutie vie toiseen todellisuuteen

Sarjan edellisessä osassa seikkailimme Sigfrid Antinpojan kotiseudulla Hauholla. Hauholta löysimme vuoren, jonka laella on aikoinaan annettu uhreja Tupsujumalattarelle. Nyt matkustamme tarunhohtoiselle Hattelmalanharjulle ja tutustumme kiveen, jonka kuppeihin ilmestyy kolikoita vielä tänäkin päivänä.

Artikkelin kuvituksena olevat piirroskuvat on tehty tekoälyllä. Teksti ja tekoälykuvat: Ossi Nyström

…jos keskiyön aikaan joudut kulkemaan Hattelmalan harjutietä, hevosesi pysähtyy äkisti etkä millään pääse eteenpäin. Jos silloin huomaat kurkistaa vasemman kuolaimenrenkaan läpi, niin näet, että edessä on maassa suuri tamppusäkki… Tai jos samoihin aikoihin satut katsomaan alas Ketunlukkoon päin, joka on siinä lähteen ja harjutien välimailla, saatat siellä nähdä aarnitulten palavan…

Alma Aarni: Vanajan uhrilähteistä, Kotiseutu 2/1936

Vaikka Sigfrid Antinpojan seurue ja heidän esi-isänsä olivat kohottaneet maljansa nimenomaan Ukolle, ei nykyisen Hämeenlinnan alueelta löydy juurikaan luontokohteita, jotka olisi nimetty suoraan Ukon mukaan. Ukko on kuitenkin mahdollista kaivaa esiin Hämeenlinnan paikannimistöstä ikään kuin mutkan kautta.

Ennen tätä mutkaa on syytä pysähtyä Hattelmalantien varrella sijaitsevalla Lassilan pellolla, jonka mullan seasta on löytynyt runsaasti palaneita luunkappaleita ja rautakautisia saviastianpaloja. Näistä löydöistä voi päätellä, että tuhatkunta vuotta sitten pellolla on ollut asuin- tai hautapaikka.

Hiilimäen uhrikivi

Hattelmalantieltä työntyy peltoon Hiilenmäki-niminen metsämäki, joka on aiemmin tunnettu nimillä Hiidenmäki ja Hijden kallion alust. Kumpuileva maasto, siellä täällä retkottavat vanhuuttaan väsyneet puunrungot ja niiden varjoista valoon tunkeva uusi kasvusto luovat paikalle lumoavan tunnelman. Täällä jos jossain voisi kuvitella törmäävänsä metsänneitoon, joka Kankaantakaa 1900-luvun alussa kerätyn tiedonannon mukaan on edestäpäin erittäin kaunis katsella, mutta takaapäin se on kuin laho puunpökkelö, kuin lantatalikko tai kuin sumua, pilvee.

Mäen ainutlaatuista auraa vahvistavat sen laelle kaivetut tasaisen pyöreät kuopat ja juoksuhaudat, joiden on epäilty liittyvän 1800-luvulla käytyyn Puolan kapinaan. Hiilenmäen oksat ovat kuitenkin rasahdelleet ihmisjalkojen alla jo kauan ennen 1800-lukua. Siitä kertoo vuonna 2012 metsän reunasta löytynyt rautakautinen uhrikivi, johon kaiverretut kuopat ovat kuin miniatyyriversioita mäen laella olevista montuista. Kupeissa lojuvat kolikot ja raudankappaleet osoittavat, että uhraamiskäytäntö on voimissaan vielä tänäkin päivänä.

Kuppikivet on tavallisesti yhdistetty hedelmällisyysriitteihin, vainajienpalvontaan ja parannustaikuuteen. Hiilenmäen tapauksessa kuppikiven voi ajatella olleen alttari, jolle asetettiin uhreja lähistölle tai itse hiiteen haudatuille vainajille. On mahdotonta tietää keitä nämä vainajat olivat, mutta on arveltu, että hiisiin olisi haudattu vain yhteisölle erityisen merkittäviä henkilöitä. Koska Hiilenmäen lähistöllä asunut rautakautinen väestö tuli toimeen viljelemällä maata, voisi kyse olla esimerkiksi niistä ihmisistä, jotka olivat aikoinaan asettuneet alueelle ja raivanneet kylän pellot. Näiden vainajien uskottiin huolehtivan edelleen peltojen satoisuudesta, kunhan heistä vain muistettiin pitää vastavuoroisesti huolta antamalla heille osuus sadosta uhrilahjan muodossa.

Tarunomainen Vankanlähde

Kaikissa hiisissä ei ole ollut kuppikiveä, mutta jonkinlainen uhrialttarin virkaa toimittanut ydin niissä on todennäköisesti ollut, joissain ehkä useampikin. Alttarina on voinut toimia esimerkiksi suuri tai erikoisen näköinen siirtolohkare, kiviröykkiö tai vaikka puu niin kuin Utterinvuoren tapauksessa.

Myös vedellä – ja tiettävästi etenkin pohjoiseen virtaavalla lähdevedellä – on saattanut olla jonkinlainen rooli niissä aktiviteeteissa, joita hiisissä harjoitettiin. Tähän suuntaan vihjaa se, että muinaisilta hiisipaikoilta tai niiden läheisyydestä löytyy todella usein sellainen luonnonlähde, johon liittyy muistitietoa uhraamisesta. Hiilenmäen tapauksessa lähde on Vankanlähde, joka sijaitsee Hiilenmäeltä reilun puolen kilometrin päässä Ammattikorkeakoulun kampuksen liepeillä.

Perimätiedon mukaan Vankanlähteelle matkustettiin vielä 1800-luvun loppupuolella pitkienkin matkojen päästä hakemaan sammasvettä, jonka uskottiin parantavan lapsen suuhun pesiytyneen sammastaudin, eli hiivasienitulehduksen. Asiaan kuului, että lähteeseen heitettiin maksuksi esimerkiksi kolikko, neula tai jokin muu pieni metalliesine. Mikäli tämä uhri jäi antamatta, ei vesi tehonnut.

Suurin osa Hämeenlinnan alueen uhrilähteitä koskevasta perimätiedosta koskee nimenomaan lähteistä saatua sammasvettä. Lähteisiin on liittynyt muitakin uskomuksia ja tapoja, mutta syystä tai toisesta juuri ajatus lähteenhaltijalta ostettavasta parantavasta sammasvedestä on elänyt sitkeimmin.

Voimme vain arvailla minkälainen rooli lähteillä on ollut niissä toimituksissa, joita rautakauden hiisissä harjoitettiin. Ehkä Vankanlähteen peilikirkkaassa vedessä käytiin peseytymässä ennen kuin siirryttiin Hiilenmäelle? Ehkä lähteen vettä käytettiin jonkinlaisen uhriaterian valmistuksessa? Tai sitten lähteeseen laitettiin oluet viilenemään, ennen kuin ne nautittiin Hiilenmäellä vietetyissä ukonvakkajuhlissa?

Ajatus lähteiden erityislaatuisuudesta ja pyhyydestä on liittynyt todennäköisesti siihen, että lähde on ymmärretty aliseen maailmaan johtavaksi aukoksi, jonka läpi tietäjät osasivat kulkea. Sama periaate toistuu esimerkiksi hiisissä olevien lohkareiden halkeamissa, tai kuppikivissä, joita on kutsuttu myös läpikiviksi. Myöhäisemmän ajan esimerkki samasta ajatuksesta löytyy tämän artikkelin alussa olevasta lainauksesta, jossa kurkistetaan Hattelmalan harjutiellä hevosen kuolaimenrenkaan läpi, ja nähdään hetkeksi toiseen todellisuuteen.