Suomen ensimmäinen lapsiystävällinen kaupunki
Hämeenlinnan kaupunki sai ensimmäisenä Suomessa UNICEFin myöntämän lapsiystävällinen kunta –tunnustuksen vuonna 2013. Tunnustuksen saa, kun kunta sitoutuu kestävään kehittämistyöhön lasten ja nuorten osallisuuden eteen. Vuonna 2023 vietetäänkin juhlavuotta, kun juhlistetaan Hämeenlinnan kymmenvuotista taivalta lapsiystävällisenä kuntana!
Lapsiystävällinen HämeenlinnaTiedätkö mitkä ovat lapsen oikeudet?
Lapsen oikeuksien sopimus on kaikkia alle 18-vuotiaita koskeva ihmisoikeussopimus. Sopimuksen tavoitteena on perusoikeuksien, kuten terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen kaikille lapsille.
Lapsen oikeudetHämeenlinna on antanut lastenkulttuurilupauksen
Lastenkulttuuria tarjolla jokaisena lukuvuoden lauantaina.Miten lapset ja nuoret voivat osallistua?
Hämeenlinnassa voi lapsi ja nuori vaikuttaa osallistumalla kouluissa Vaikuta älä valita -päivään. Lisäksi kaupungissamme on jo vuosien ajan toiminut nuorisovaltuusto Nuva. Lapset ja nuoret voivat jättää omia ideoitaan Nuorten aloitteet -sivun kautta.
V-päivä Nuorisovaltuusto Nuorten aloitteetVinkit lapsiperheiden kokoisessa kaupungissa vierailuun
Hämeenlinna on lapsiperheiden kokoinen kaupunki, jossa koko perhe viihtyy! Olemme koonneet vinkkejä innostavista käyntikohteista, jotka tarjoavat elämyksiä ja antavat mielikuvitukselle siivet säästä riippumatta.
Visiittivinkit lapsiperheille Missä on leikkipuistot?Lapsiystävällinen kunta 10 vuotta
Hämeenlinnan ensimmäisestä lapsiystävällinen kunta –tunnustuksesta tulee kuluneeksi tänä vuonna 10 vuotta.
Tutustu juhlavuoden tarjontaanTarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta
Tutustu blogien kautta lapsiystävälliseen HämeenlinnaanUsein kysyttyjä kysymyksiä
Miten lapsia kuullaan päätöksenteossa? Miten Hämeenlinna voi olla lapsiystävällinen kunta, kun lähikouluja lakkautetaan ja kouluissa ja päiväkodeissa on sisäilmaongelmia?
Usein kysyttyjä kysymyksiäKohti lapsiystävällisempää Hämeenlinnaa
Hämeenlinnassa hyväksyttiin alkuvuodesta 2021 Lapsiystävällinen Hämeenlinna –ohjelma, joka luo strategiset suuntaviivat lapsiperhepalvelujen järjestämiselle ja tuottamiselle käynnissäolevalle valtuustokaudelle.
Lapsiystävällinen Hämeenlinna -ohjelmatyö