Fiksua työtä 2026: Yritysreaktori verkostomalli elinvoiman edistämiseen

Ison muutoksen edessä yritykset olivat huolissaan siitä pystytäänkö tarjoamaan tarvittavia palveluita ja tuotteita toiminnan turvaamiseksi. Koska olemme kiinni yritys- ja työnantajarajapinnassa halusimme luoda ratkaisun. Syntyi verkostomalli nimeltä yritysreaktori, alusta, jossa yhdistämme Kanta-Hämeen alueella toimivat osaajat tukemaan alueellista elinvoimaa. Pirstaloituminen voi pahimmillaan johtaa alueellisen kasvun tyrehtymiseen innovaatioiden heikkoon hyödyntämiseen sekä heikentää alueellista elinvoimaa kilpailukykyä ja toimijoiden investointihalukkuutta.

Tavoite

Lähdemme etenemään nykytilan kartoituksen kautta. On tärkeää ymmärtää mitä alueelta puuttuu, mitä korjaus- ja toimenpiteitä alueellisesti tarvitaan kasvun ja kannattavuuden saavuttamiseksi? Koska tavoitteena on edistää alueellista elinvoimaa haluamme olla rakentamassa verkoston avulla uusien markkinoiden haltuunottoa ja asiakaskunnan laajentumista sekä edistää kansainvälistymistä.

Tuemme kannattavuutta jokainen organisaatio omasta toiminnastaan käsin. Tämä tarkoittaa sitä, että pystymme tukemaan alueellisten yritysten kykyä luoda uutta ja kehittää innovaatioita. Alueellisesti haluamme edistää kilpailuetua, olla vahvempi brändi ekosysteemissä, tarjota ratkaisuja yritysten kokoon, liikevaihtoluokkaan katsomatta. Yritysreaktori on yhtä kuin ratkaisu.

Yritysreaktori on palvelu yritys- ja työnantajarajapintaan. Tuemme ekosysteemiä sekä julkisen ja tutkimuspuolen kumppanuuksia. Edistämme alueellisia toimialoja esimerkkinä teknologia, ruoka, älykkäät tuotteet ja palvelut, luovat-alat.

Tehdyt toimenpiteet

  • Yhteinen konsepti ja tapaamiset
  • Yhteinen palvelulupaus
  • Yhteinen viestinnän ilme
  • Laaja verkosto toiminnan tueksi
  • Työllisyystiistai – Kuntaliiton esittelyssä Yritysreaktori
  • Muutamia tapahtumanostoja:
    • TyöHäme monikulttuuristen yrittäjien tapahtuma (viranomaistyö)
    • Kaupallista ideat HAMK ja TyöHäme -tapahtuma
    • Yrittäjyysklinikat yhteistyössä elinkeinoyhtiöt
  • Miten etenemme?
    • Yhteiset yrityskäynnit / verkostoon tulevat liidit
    • Hankehaku HAMK + Työllisyysalue
    • Ohjausryhmä 2026
    • Verkostomallista kertominen useammalle työllisyysalueelle

Kehittäjät

Johanna Rytilahti, palvelupäällikkö
Marika Englund, erityissuunnittelija
Carita Viklund-Gee, viestintä- ja markkinointikoordinaattori

Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.