Moreenin eritasoliittymä
Hämeenlinnan kaupunki ja Janakkalan kunta ovat yhdessä kehittäneet yritysaluetta Moreeni – Rastikangas. Alue on nimetty Moreenin ja Rastikankaan alueet yhdistävällä nimellä Industrial Park MORE. Kansallisesti merkittävän hankkeen visiona on kasvaa 1100 hehtaarin ja 1 500 000 rakennusoikeusneliön alueeksi. Alueen kehittämisen tavoitteena on mahdollistaa alueelle yhteensä 3000 työpaikkaa.
MORE-alueen kasvun mahdollistamiseksi alueen keskikohtaan rakennetaan uusi eritasoliittymä suoraan moottoritielle (vt 3). Eritasoliittymähankkeen yhteydessä moottoritien varressa olevat levähdysalueet puretaan ja Moreenin puolelle liittymän läheisyyteen rakennetaan korvaava levähdysalue. Liittymän yhteyteen on myös asemakaavoitettu mm. henkilöliikennettä ja raskasta liikennettä palveleva liikenneasema.
Uusi eritasoliittymä sijoittuu valtatielle 3 Viralan (mt 292) ja Hattelmalan (vt 10) eritasoliittymien puoliväliin. Tutustu tiesuunnitelman yleiskarttaan (pdf).
Eritasoliittymästä on laadittu ja hyväksytty tiesuunnitelma. Tiesuunnitelma on tullut lainvoimaiseksi 28.9.2023. Tutustu tiesuunnitelma selostukseen (pdf).
Toteutusvaihe
Moreenin eritasoliittymähanke toteutetaan vuosina 2025 ja 2026. Hankkeessa toteutetaan Moreenin eritasoliittymäkokonaisuuteen laaditun tiesuunnitelman mukaiset rakenteet sekä asemakaava-alueen katuja, alueen vesihuoltoa sekä moottoritien varresta poistuvien levähdysalueiden korvaava pysäköintialue. Urakan rakennuttaa Väylävirasto. Rakennusurakka alkaa toukokuussa 2025 ja valmistuu vuoden 2026 loppupuolella.
Aiheeseen liittyvät
Suomen ensimmäinen puurakenteinen teollisuuskeskittymä suunnitteilla Hämeenlinnan MORE-yritysalueelle – energiaomavaraiset tilat uuden liittymän äärelle
13.5.2025
SRV, Hämeenlinnan kaupunki ja Linnan Kehitys Oy lähtevät yhdessä kehittämään MORE-yritysalueen laajennusta Hämeenlinnan uuden moottoritieliittymän viereen. Kasvua haetaan ainutlaatuisilla puurakentamisen ja omavaraisten energiaratkaisujen konsepteilla. SRV:n varauksessa olevalle alueelle on suunnitteilla yhteensä noin 120 000 neliömetriä tuotanto-, varastointi- ja logistiikkatilaa.