Vireät pitäjät ja kylät
Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kunnat liitettiin osaksi Hämeenlinnan kaupunkia kuntaliitoksessa vuonna 2009. Uusista kaupunginosa-alueista käytetään yleisesti nimeä Hämeenlinnan pitäjät.
Pitäjissä asuu yhteensä noin 16 500 asukasta, mikä on noin 25% koko Hämeenlinnan väestöstä. Hämeenlinna, erityisesti Hauho, on Suomen mittakaavassa suuri kesäasukkaiden paikkakunta. Hämeenlinnassa on noin 8200 vapaa-ajanasuntoa, joista yli 90 % on maaseudulla. Omaleimaisen luonteensa säilyttäneet pitäjät ovat Hämeenlinnan vahvuus, jota kaupungissa halutaan vaalia.
Päiväretkelle pitäjiin
Pitäjät ovat myös erinomaisia päivä- tai viikonloppuretkikohteita lähimatkailun ystäville! Koostimme jokaisesta pitäjästä valmiiksi kaikki tiedot, joita onnistuneeseen visiittiin tarvitaan. Valitse omasi tai poikkea samalla reissulla vaikka jokaisessa!
Aiheeseen liittyvät
Pitäjien asumisen markkinoinnin avustusta on jaossa vielä 4 000 euroa vuodelle 2025
20.5.2025
Hämeenlinnan kaupunki tarjoaa tänä vuonna yhteensä 10 000 euroa avustuksia maaseutumaisten kylien asumisen markkinointiin. Tähän mennessä avustuksia on myönnetty kolmelle hakijalle.
Kaupunki myöntää avustuksia pitäjien asumisen markkinointiin
20.2.2025
Hämeenlinnan kaupunki tukee tänä vuonna maaseutumaista kyläasumista 10 000 eurolla. Avustusta on mahdollista hakea vuonna 2025 toteutettaviin omaleimaisiin markkinointikampanjoihin, joilla edistetään asukkaiden houkuttelua ja asumista pitäjissä. …