Kyläkummitoiminta
Hämeen Kylät ry on käynnistänyt Hämeenlinnan seudulla kaksivuotisen Polku kylään-hankkeen, jossa edistetään maaseudun väestökehitystä madaltamalla maallemuuton kynnystä ja luodaan työkaluja kyläasumisen edistämiseksi kylien ja kunnan yhteistyössä. Maalle muuton helpottamiseksi on käynnistetty toimia, kuten kyläkummit Hämeenlinnan seudulle sekä erilaisia kokeiluja kohdekylillä. Toimintamallit ja onnistuneet kokeilut havainnollistetaan laajempaan käyttöön
Kyläkummeja Hämeenlinnan seudulla
Hämeenlinnan seudulla on käynnistetty kyläkummitoiminta. Kyläkummi on vapaaehtoinen, joka kertoo muuttoa harkitsevalle kylästä tai asuinalueestaan. Kyläkummi auttaa uutta asukasta kotiutumaan kylälle ja Hämeenlinnan seudulle. Kyläkummille voi soittaa ja kysyä neuvoa mieltä askarruttavissa asioissa, vaikka mistä löytyy lähimmät hiihtoladut tai vaikka polttopuita. Kyläkummi voi kutsua uudet tulijat mukaan paikallisiin rientoihin. Jokainen kyläkummi saa muokata toiminnastaan omannäköistään. Kyläkummeina voi toimia yksi tai useampi vapaaehtoinen kylältä, asuinalueelta tai pitäjästä. Kyläkummien toimintaperiaatteet sovitaan yhteisesti Kyläkummitapaamisessa maaliskuussa.
Jos arvostat kotiseutuasi ja olet perillä paikallisista asioista, ryhdy kyläkummiksi. Voit ilmoittautua Elina Leppäselle (yhteystiedot lopussa) tai www.hameenkylat.fi nettisivujen kautta.
Lue lisää kyläkummitoiminnasta Hämeen Kylät ry:n verkkosivuilta.
Hämeenlinnan kyläkummit
Kylä | Kyläkummi | puhelin | sähköposti |
Alvettula | Pirkko Nurminen Alvettulan kyläyhdistys | 0407550365 | pirkko.nurminen@hameenlinna.fi |
Hauhon kirkonkylä | Hannele Aaltonen | maarit.hannele@gmail.com | |
Hauhontausta | Raija Kirjavainen Hauhontaustan kyläyhdistys ry | 0503013733 | raija.kirjavainen@pp.inet.fi |
Iittala | Seija Rantonen Iittalan Omakotiyhdistys | 0405206688 | srantonen72@gmail.com |
Iittala | Sinikka Haapsamo | 0400950704 | sinikka.haapsamo@gmail.com |
Kataloinen | Maarit Liukkala Kataloisten kyläyhdistys ry | liukkalamaarit@gmail.com | |
Lammi | Susanna Mattila | 0405281989 | visitlammi@gmail.com |
Lammi | Anja Vitie | 0408374836 | anja.vitie@hotmail.com |
Nummenkylä | Jenni Kunnaala Nummenkylä ry | nummenkylary@gmail.com | |
Renko | Mirva Pääkkönen Kaloisten kyläyhdistys ry | mirva.paakkonen@live.com | |
Vilkkilä | Emma Liukkala Sini Tuominen | vilkkilankylayhdistys@gmail.com | |
Tuulos, Syrjäntaka | Mirja Piiroinen | 0503498796 | mirjapiiroinen@gmail.com |