Ensimmäistä kertaa järjestetty hyvinvointifoorumi keskittyi lasten ja nuorten hyvinvointiin
Hämeenlinnan kaupunki järjesti 17.3. Lasten ja nuorten hyvinvointifoorumin Verkatehtaalla. Ensimmäistä kertaa järjestetty hyvinvointifoorumi kokosi yhteen kaupungin päättäjiä, henkilöstöä, hyvinvointialueen toimijoita, oppilaitosten ja kolmannen sektorin toimijoiden edustajia sekä hämeenlinnalaisia nuoria oppimaan toisiltaan ja keskustelemaan lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvistä teemoista.
Tilaisuuden Keynote-puheenvuorot kuultiin Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan toimitusjohtaja Katri Vatajalta sekä UNICEFin pääsihteeri Annina Tanhuanpäältä. Vataja avasi puheenvuorossaan tutkimus- ja tilastotiedon avulla kokonaiskuvaa siitä, miten suomalaiset lapset ja nuoret voivat. Tanhuanpään puheenvuoron yhteydessä Hämeenlinnan kaupungille myönnettiin Lapsiystävällinen kunta alumni -tunnustus pitkäjänteisestä työstä lapsen oikeuksien edistämiseksi.

Paneelikeskustelussa syvennyttiin puheenvuoroissa esiin nousseisiin teemoihin. Keskusteluun osallistuivat Katri Vataja (Itla), Annina Tanhuanpää (UNICEF), Marika Paasikoski-Junninen (Oma Häme), Paula Arbelin (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry), Minna Haveri (Kulttuurikeskus Arx) sekä Ukko-Ilmari Ollila (nuorisovaltuusto). Paneelin vetäjänä toimi Hämeenlinnan kaupungin liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Jari Pekuri.
Oppimiskahvila-menetelmällä toteutetuissa työpajoissa hyvinvointia tarkasteltiin viiden teeman kautta: ehkäisevä päihdetyö, turvallisuus, liikunta, digihyvinvointi ja lukutaitotyö. Osallistujat jakoivat havaintojaan ja kehittivät yhdessä arkeen soveltuvia ratkaisuja. Keskusteluissa nousi esiin ajatus siitä, että esimerkiksi erilaisten harjoitteiden tai “kotiläksyjen” tekeminen yhdessä vanhemman kanssa voi tukea päihdekasvatusta, liikunnallisia elämäntapoja ja lukutaitoa. Turvallisuusteemoissa korostuivat turvallisten aikuisten merkitys, koulupäivän ennakoitavuus, aito läsnäolo sekä yhteisöllisyyden vahvistaminen.
Lukemisen osalta esiin nousivat sen myönteiset vaikutukset mielikuvitukseen, empatiaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Huhtikuussa Hämeenlinna viettääkin lukemisen teemakuukautta, ja kaupunkilaisia kannustetaan osallistumaan päivittäiseen kymmenen minuutin lukutuokioon.
Digihyvinvoinnissa puolestaan painottuivat ruutuajan hallinta ja vanhempien rooli mediakasvatuksessa. Kaikkia teemoja yhdisti vahvasti aikuisten esimerkin merkitys arjen valinnoissa.
Päivän keskeisenä viestinä oli ajatus siitä, että lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan vahvistaa tekemällä asioita yhdessä. “Meidän pitää rakentaa yhteisöllisyyttä yksilökeskeisyyden sijaan”, muistutti Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko.
Hyvinvointifoorumi on osa Hämeenlinnan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä. Foorumeita järjestetään jatkossa 1-2 kertaa vuodessa vaihtuvilla teemoilla.