Peruskorjattu Linnanpuisto avautuu tapahtumakäyttöön kesän alussa
Linnanpuiston peruskorjaus etenee siten, että puisto voidaan avata kesän ensimmäisille tapahtumille kesä–heinäkuun vaihteessa. Tapahtumakäyttöön luovutettava alue valmistuu aikataulussa kesäkuun loppuun mennessä, vaikka osa hankkeen muista töistä jatkuu vielä kesän ja syksyn aikana.
Linnanpuiston peruskorjausurakka alkoi elokuussa 2025. Puiston tapahtumakäytön kannalta keskeiset alueet ja tekniset järjestelmät valmistuvat suunnitellusti, ja puisto luovutetaan tapahtumajärjestäjien käyttöön kesä–heinäkuun vaihteessa. Tämä mahdollistaa kesän ensimmäisten tapahtumien järjestämisen normaalisti.
Puiston uusi siirtonurmi sekä sen alapuoliset rakenteet on suunniteltu kestämään tavanomaista tapahtumakäyttöä. Tapahtumien aikana nurmialueita suojataan rakenteellisesti niissä kohdissa, joissa ihmiset kokoontuvat pienelle alueelle tai joissa tapahtumarakentamisen aikana liikutaan koneilla. Jos nurmikko tai muut rakenteet vaurioituvat, tapahtumajärjestäjä vastaa korjauskustannuksista, ellei vahinko johdu tapahtumajärjestäjästä riippumattomista syistä. Korjauksista ja tarvittavista toimenpiteistä sovitaan aina tapauskohtaisesti niin, että puistoa voidaan käyttää kesän aikana useissa peräkkäisissä tapahtumissa.
Ennakoimattomat muutokset ovat vaikuttaneet hankkeen etenemiseen
Puiston peruskorjauksen muut työt jatkuvat kesän ja syksyn aikana. Lisäksi Tampereentielle rakennettava pyöräilyn pääreitti päällystetään ja viimeistellään ennen kuin puisto luovutetaan tapahtumakäyttöön. Karnaalinpuiston rakennustyöt etenevät suunnitelmien mukaisesti ja jatkuvat lokakuuhun saakka.
Niittykadulla tehtävät työt jatkuvat alkuperäisestä aikataulusta poiketen elo–syyskuulle. Viivästys johtuu siitä, että kadulta puuttui vanhoista rakennussuunnitelmista poiketen paalutus, eli maaperää vahvistava tukirakenne. Tämän vuoksi kadun rakenne on jouduttu suunnittelemaan uudelleen, ja suurin osa rakennustöistä ajoittuu kesälle 2026.
Linnanpuiston eteläreunaan rakennettavan leikkipaikan pohjaolosuhteet ovat osoittautuneet ennakoitua haastavammiksi. Maaperä ei ole tiivistynyt odotetusti esikuormituksen aikana, ja pohjan vahvistusratkaisua suunnitellaan parhaillaan uudelleen. Tavoitteena on, että leikki- ja liikuntapaikat saadaan rakennettua ja käyttöön vuoden 2026 aikana.