Kohti turvallisempaa arkea – Mitä hankkeelle kuuluu Hämeenlinnassa?

Kevät 2026 toi Hämeenlinnaan mukanaan uudenlaista tekemisen meininkiä, kun Kohti turvallisempaa arkea -hanke käynnistyi yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin ja Parasta Lapsille ry:n kanssa. Ensimmäiset kuukaudet ovat hujahtaneet vauhdilla ja ennen kaikkea hyvällä fiiliksellä!

Arjessa hankkeen työ näkyy kaikkein konkreettisimmin siellä, missä nuoret ovat: kouluissa. Olemme olleet läsnä niin luokissa kuin välitunneilla, jutelleet nuorten kanssa ja pysähtyneet heidän arjessaan tärkeiden asioiden äärelle. Lisäksi olemme käynnistäneet pienryhmätoimintaa, jossa tutustumisen lomassa on pohdittu mm. omia vahvuuksia, tunteita ja sitä, missä kukin loistaa – sillä jokaisessa on paljon hyvää (ja me aiomme löytää sen!).

Yhteistyö koulujen henkilökunnan ja muiden nuorten arjessa mukana olevien aikuisten, kuten vanhempien, kanssa on lähtenyt myös hienosti käyntiin. Ensikohtaamisia on kertynyt runsaasti, ja ennen kaikkea luottamuksen ensivaiheita on rakennettu pala palalta. Keskusteluissa on noussut esiin monia nuorten arkeen ja turvallisuuteen liittyviä teemoja, jotka auttavat meitä suuntaamaan työtämme oikeisiin asioihin. Lyhyesti sanottuna: startti on ollut energinen, lämminhenkinen ja lupaava – tästä on erittäin hyvä jatkaa!

Kesä ei pysäytä – se muuttaa rytmiä!

Vaikka koulut hiljenevät kesäksi, meidän työmme ei jää kesälomalle. Päinvastoin – kesä tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia kohdata nuoria rennommissa ympäristöissä ja jatkaa jo aloitettuja keskusteluja vähän kevyemmällä otteella.

Kesän aikana toimintamme painottuu pienryhmiin ja erityisesti KesäKohtaamoon, joka järjestetään kolme kertaa kesäkuussa 12–16-vuotiaille. Kohtaamo on matalan kynnyksen paikka tulla juttelemaan, hengähtämään ja viettämään aikaa turvallisessa seurassa – vaikka ilman sen suurempaa suunnitelmaa.

Nuorten KesäKohtaamo järjestetään G-nurkalla, Goodmanilla, Kaivokatu 7. Tarjolla on keskusteluapua, käytännön tukea, pientä purtavaa ja mukavaa yhdessä tekemistä.

KesäKohtaamon ajankohdat ja teemat

  • To 4.6. klo 15–19 Herkkuja ja unelmia
  • To 11.6. klo 15–19 Pelejä
  • To 18.6. klo 15–19 Pinssintekoa

Ja kyllä – mehua ja purtavaa löytyy aina, sillä parhaat keskustelut syntyvät usein juuri purtavan äärellä. Huomioithan, että muutokset ovat mahdollisia.

Paikalla on nuorten tukemisen ammattilaisia eli hankkeen työntekijöitä, kuraattoreita, nuorisotyöntekijöitä ja muita yhteistyökumppaneita. KesäKohtaamo toteutetaan osana Hämeenlinnan kaupungin ja Parasta Lapsille ry:n yhteistä hanketta, yhteistyössä nuorisopalveluiden ja Oma Hämeen kuraattoripalveluiden kanssa.

Kohtaamisia, jotka kantavat eteenpäin

Kesän tärkein tavoite on yksinkertainen mutta merkityksellinen: pitää yhteys nuoriin elävänä ja jatkaa luottamuksen rakentamista myös koulujen ulkopuolella. Usein juuri ne rennot, arjen kohtaamiset ovat niitä, jotka jäävät mieleen ja joista syntyy jotain pitkäkestoista.

Syksyä kohden lähdemme myös tarkentamaan suunnitelmia ja rakentamaan seuraavia askeleita entistä vahvemman ja turvallisemman arjen tueksi.

Seuraavaan kertaan!

Kohti turvallisempaa arkea-hankkeen työntekijät.
Lämpimin terveisin, koko Kohti turvallisempaa arkea -hankkeen tiimi. Kuvassa vasemmalta oikealle Leif Lindt, Sini Viljamäki ja Jussi Tuohimaa.

Kirjoittaja: Sini Viljamäki