Jokelanojanpuiston uuden leikkipaikan rakennustyöt alkavat viikolla 28
Jokelanojanpuistoon rakennetaan uusi alueleikkipaikka Harvoilan ja Mettolan asuinalueiden väliin. Viidakkoteemainen leikkipaikka on suunniteltu yhdessä koululaisten kanssa, ja rakentaminen alkaa viikolla 28. Rakennustyöt valmistuvat elokuussa.
Jokelanojanpuistoon tulee uusi alueleikkipaikka Harvoilan nykyisen asuinalueen eteläpuolelle. Leikkipaikka sijoittuu puistoväylän varrelle, joka yhdistää aluetta Mettolan uuteen asuinalueeseen. Tällä hetkellä alue on avointa peltoa, joka muuttuu rakentamisen myötä viihtyisäksi ja monipuoliseksi ulkoilu- ja leikkipaikaksi.
Leikkipaikan suunnitteluun osallistuivat Ruununmyllyn koulun toisen luokan oppilaat. Lasten ideoiden pohjalta teemaksi valittiin viidakko, joka näkyy sekä leikkivälineissä että istutuksissa. Alueelle rakennetaan monipuoliset leikkivälineet eri-ikäisille lapsille. Leikkipaikalle tulee keinut, vaijeriliuku, kiipeily- ja liukumäkikokonaisuus, pomppumatto, tasapainoiluvälineitä ja jousikeinuja. Pienemmille lapsille tehdään hiekkalaatikko, jonka päälle tulee varjostuskangas. Lisäksi alueelle sijoitetaan penkkejä, piknik-pöytä ja pyörätelineet.
Kulkuväylien pintamateriaalina käytetään kivituhkaa, ja leikkivälineiden alla on turvallisuutta lisäävä puuhake. Leikkipaikan ja sen eteläpuolella kulkevan ojan välinen alue metsitetään. Sinne istutetaan puuntaimia ja kookkaita heiniä, jotka luovat viidakkomaista tunnelmaa. Puuistutukset tuovat myös varjoa ja muodostavat katoksen kaltaista suojaa. Lasten toiveesta alueelle istutetaan herukkapensaita.
Leikkipaikka valaistaan erillisen valaistussuunnitelman mukaisesti.

Tutustu tarkemmin: Toteutussuunnitelma_Jokelanojanpuiston_leikkipaikka (pdf)
Lisätiedot rakentamiseen liittyen:
Olli Aaltonen, rakennuttajainsinööri
olli.aaltonen@hameenlinna.fi
Marko Lindholm, rakennuttajainsinööri
marko.lindholm@hameenlinna.fi