Sinilevää havaittiin vähäisiä määriä kolmella uimarannalla viikolla 30

Viikolla 29 tehtiin näytteenoton yhteydessä 11 rannalla havaintoja vähäisistä sinileväkukinnoista. Sinilevää havaittiin Hattulassa Vanajaveden Herniäisten ja Pappilannimen sekä Armijärven Nihattulan uimarannoilla. Hämeenlinnassa vähäisiä sinileväesiintymiä oli Katumajärven OTK:n, Matkolammin, Ormajärven Sankolan ja Untulan, Suolijärven kirkkorannan, Vanajaveden Sairion ja uimahallin rannan sekä Äimäjärven urheilukentän uimarannoilla.

Sinilevätilanne tarkistettiin 22.7. ja 23.7 rannoilla, joilla oli viikolla 29 havaittu sinilevää. Vanajaveden Herniäisten ja Pappilannimen sekä Äimäjärven urheilukentän uimarannoilla tehtiin havaintoja vähäistä sinileväesiintymistä vielä jatkoseurannassa. Rannoilla voi uida, sillä sinilevää havaittiin vain vähäisiä määriä. Uimareita kehotetaan kuitenkin aina tarkistamaan veden tilanne ennen uimista ja välttämään uimista, jos vedessä näkyy sinilevää.

Kukinnan eli sinileväesiintymien esiintymistä ja kestoa on vaikea ennustaa. Tuulet ja virtaukset liikuttelevat sinilevämassaa, joten sinilevän määrä vedessä voi vaihdella nopeasti jopa saman päivän aikana. Muun muassa lämmin ja tyyni sää sekä ravinteet edistävät syanobakteerien eli sinilevien kasvua ja esiintymistä. Uimarin kannattaa itse arvioida silmämääräisesti uimaveden tila aina ennen uimista. Lisää tietoa sinilevästä.

Sinilevän määrä arvioidaan silmämääräisesti neliportaisella asteikolla:

  • 0-luokka – Ei sinilevää – Veden pinnalla tai rantaveden rajassa ei ole havaittavissa sinilevää. Näkösyvyys on normaali.
  • 1-luokka – Vähän sinilevää – Sinilevää on havaittavissa vihertävinä hiutaleina tai tikkusina vedessä. Levää näkyy, jos vettä ottaa läpinäkyvään astiaan. Rannalle on saattanut ajautua kapeita leväraitoja. Levä heikentää näkösyvyyttä.
  • 2-luokka – Runsaasti sinilevää – Vesi on selvästi leväpitoista tai veden pinnalle on kohonnut pieniä levälauttoja tai rannalle on ajautunut leväkasaumia.
  • 3-luokka – Erittäin runsaasti sinilevää – Levä muodostaa laajoja levälauttoja tai sitä on ajautunut rannalle paksuiksi kasaumiksi.

Ohjeita sinilevä- eli syanobakteeriesiintymän varalta

  • Älä käytä runsaasti syanobakteereja sisältävää vettä talousvetenä eli juoma-, tiski-, pesu- tai löylyvetenä. Syanobakteerien tuottamat myrkyt eivät häviä vettä keitettäessä.
  • Älä kastele syötäviä vihanneksia, kuten salaattia, syanobakteeripitoisella vedellä.
  • Syanobakteeriesiintymän alueelta pyydetyn kalan lihaa voi syödä, mutta sisäelinten käyttöä tulisi välttää. Lisäksi kannattaa pestä sekä kala että kädet huolellisesti puhtaalla vedellä.
  • Älä juo syanobakteereja sisältävää vettä.
  • Älä päästä lapsia syanobakteerien tahraamaan rantaan tai uimaan.
  • Pidä myös koti- ja lemmikkieläimet poissa rannasta.
  • Älä ui runsaasti syanobakteereja sisältävässä vedessä, käy ainakin suihkussa uinnin jälkeen. Syanobakteeritilanne saattaa vaihdella nopeasti, joten uimareiden oma arvio on välttämätön. Uimarannoille toimitetaan syanobakteeritiedotteita ja valvontaa tehostetaan tarpeen mukaan.
  • Tarvittaessa hakeudu lääkäriin tai vie eläin eläinlääkärille.

Viikolla 29 otettujen bakteerinäytteiden perusteella kaikilla valvonnassa olevilla uimarannoilla uimavesi on uimakelpoista.

Katso viimeisimmät tulokset Uimavesi ja allasvesi -sivulta tai sähköisestä karttapalvelusta.

Seuraavat uimavesinäytteet otetaan elokuun alussa viikolla 32.

Lisätietoja