Olympiahistoria näkyväksi Hämeenlinnan uudessa maamerkissä

Hämeenlinnan olympiaperintö saa näyttävän maamerkin, kun Turuntien ja Olympiakadun uuteen kiertoliittymään ollaan toteuttamassa olympiahistoriasta inspiraationsa saanut ympäristöteos. Kiertoliittymä toimii porttina Ahveniston Olympiapuistoon, jossa kirjoitettiin suomalaista olympiahistoriaa vuonna 1952. Uusi maamerkki yhdistää alueen ainutlaatuisen menneisyyden, nykyisen monipuolisen liikuntaympäristön ja tulevaisuuden kaupunkikehityksen.

Historiallisesta kisapaikasta aktiiviseksi liikuntakeskukseksi

Vuoden 1952 Helsingin olympialaisissa Hämeenlinna toimi yhtenä olympialaisten isäntäkaupungeista. Ahvenistolla kilpailtiin modernin viisiottelun olympiamitaleista. Olympiaperintö näkyy Ahvenistolla edelleen, mutta samalla se on kasvanut yhdeksi Hämeenlinnan tärkeimmistä liikunnan, ulkoilun ja tapahtumien keskuksista. Harjumaisemassa risteilevät ulkoilureitit, toimintapuisto ja monipuoliset liikuntapaikat houkuttelevat alueelle kävijöitä ympäri vuoden. Uuden ympäristöteoksen tavoitteena on tehdä ainutlaatuinen historia näkyväksi jo alueelle saavuttaessa ja luoda Ahvenistolle tunnistettava maamerkki.

Teoksen lähtökohtana on olympiarenkaiden muotokieli, jota on tulkittu uudella ja omaleimaisella tavalla. Ympäristöteos muodostuu viidestä erillisestä elementistä, jotka symboloivat modernin viisiottelun viittä lajia. Teoksen kiinnostavin piirre on sen muuttuva luonne: tietyistä suunnista katsottuna elementit muodostavat yhdessä tunnistettavan olympiarenkaiden sommitelman, kun taas toisista suunnista kokonaisuus näyttäytyy kolmiulotteisena veistoksena.

Olympiarenkaiden käyttöön liittyvän erityisaseman vuoksi hanketta on valmisteltu yhteistyössä Suomen Olympiakomitean ja Kansainvälisen olympiakomitean (IOC) kanssa. Tavoitteena on ollut luoda teos, joka kunnioittaa olympialiikkeen arvoja ja nostaa samalla esiin Hämeenlinnan ainutlaatuisen aseman suomalaisessa olympiahistoriassa.

– Olen erittäin iloinen siitä, että Hämeenlinna vuoden 1952 olympiakaupunkina on saamassa olympiarenkaat Ahveniston ympäristöteokseen. Maailman parhaat viisiottelijat kilpailivat täällä aikanaan olympiamitaleista ja teos juhlistaa hienolla tavalla ensi vuonna vietettävää Helsingin olympialaisten 75-vuotisjuhlavuotta. Ahveniston kehittynyt alue saa olympiarenkaista arvoisensa tunnuksen, joka muistuttaa sen ainutlaatuisesta olympiahistoriasta, toteaa Suomen Olympiakomitean varatoimitusjohtaja Petri Keskitalo.

Tunnistettava portti Ahvenistolle

Ympäristöteos toteutetaan osana Turuntien laajempaa uudistamista, jossa kehitetään alueen liikenneympäristöä sekä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteyksiä. Uudesta kiertoliittymästä muodostuu tärkeä solmukohta Ahveniston, keskustan ja uuden sairaala-alueen välille.
Teos toteutetaan corten-teräksestä, jonka lämmin, ajan myötä patinoituva pinta korostaa sen veistoksellista ilmettä ja istuu luontevasti alueen muuhun rakennettuun ympäristöön. Pimeän aikaan teos valaistaan siten, että renkaiden muoto nouseet esiin. Kiertoliittymän läheisyyteen sijoitetaan infotaulut, jotka kertovat teoksen symboliikasta sekä Hämeenlinnan yhteydestä vuoden 1952 olympialaisiin.

Kuvassa olympiarengaiden muodoista koostuva teos kuvitteellisessa kiertoliittymässä
Muotoilutoimisto Siltanen & Sandberg

Ympäristöteoksen ja infotaulujen ideasta ja muotoilusta vastaa hämeenlinnalainen Muotoilutoimisto Siltanen & Sandberg. Teoksen myötä Ahvenistolle syntyy uusi maamerkki, joka tekee kaupungin olympiahistorian näkyväksi kaikille alueelle saapuville ja myös ohikulkijoille.

Suunnitelma ja suunnitelmaselostus Olympiakadun ja Turuntien kiertoliittymän
ympäristöteoksesta (09 kaupunginosa, Poltinaho) pidetään maankäyttö- ja
rakennusasetuksen 46 §/ 43 §:n mukaan julkisesti nähtävänä 21.09.2026 – 05.10.2026. Katso nähtävillä oleva materiaali sähköisistä kuulutuksista kaupungin asianhallintajärjestelmässä.