Ajankohtaista

Hämeenlinnan Taiteiden Yö valtaa kaupungin 29.8.2025 – luvassa yli 40 tapahtumaa ympäri kaupunkia

Taiteiden Yö tarjoaa jälleen monipuolisen kattauksen kulttuuria ja elämyksiä perjantaina 29.8. klo 16 alkaen aina myöhäisiltaan saakka. Tänä vuonna ohjelmassa on yli 40 erilaista tapahtumaa, jotka tuovat kaupungin kaduille, museoihin, ravintoloihin, gallerioihin ja esiintymislavoille taidetta, musiikkia, teatteria, elokuvia ja innostavia työpajoja kaikenikäisille.

Lyseon koulu ja Verkatehdas-kortteli tiivistävät yhteistyötä

Hämeenlinnan Lyseon koulu ja Verkatehtaan korttelin toimijat syventävät yhteistyötään entisestään. Tavoitteena on luoda kouluarjen ja kulttuurikorttelin rikastuttamiseksi uudenlaisia yhteyksiä oppimisen ja kulttuurin välille. Yhteistyötä tiivistetään erityisesti Lyseon koulun, Verkatehtaan ja Hämeenlinnan Teatterin välillä. Yhteistyön taustalla on jaettu halu hyödyntää Lyseon ainutlaatuista sijaintia kulttuurikorttelissa niin, että se palvelee koulun arkea ja korttelin yhteisöä mahdollisimman hedelmällisesti.

Kaupunginhallituksen päätökset 25.8.2025

Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista löytyy hallinnon julkaisupalvelusta. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan seuraavasti: § 324 Valtionosuudet 2025 Kaupunginhallitus päätti tyytyä Valtiovarainministeriön tekemäänpäätökseen:– Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2025(päätöspäivämäärä …

Loppuvuoden tapahtumille jaossa 10 000 euroa

Hämeenlinnan kaupunki uudisti vuodelle 2025 tapahtumien kanssa tehtävää yhteistyötä ja tukimuotoja. Yhteistyöhakemuksia tuli runsaasti heti alkuvuonna, ja jo keväällä haku jouduttiin sulkemaan, koska tapahtuma- ja markkinointiyhteistyöhön varatut rahat oli jaettu.

Tarkastuslautakunnan päätökset 21.8.2025

Tarkastuslautakunnan kokouksen esityslista löytyy hallinnon julkaisupalvelusta. Tarkastuslautakunta päätti kokouksessaan seuraavasti: 46 § Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen47 § Pöytäkirjan tarkastajat48 § Käsittelyjärjestys 49 § Tarkastuslautakunnan kokoonpano 10.6.2025-31.5.2029Tarkastuslautakunta …

Hämeenlinna jatkaa maltillista kasvua

Hämeenlinnan väestönkehitys vuoden 2025 tammi-heinäkuussa ennakoi maltillista kasvua koko vuodelle. Heinäkuun loppuun mennessä Hämeenlinnan väkiluku kasvoi 25 asukkaalla. Hämeenlinnan väkiluku on kasvanut vuodesta 2019 lähtien …