”Duunaamo – Jotain järkevää” tiivistää työpajan periaatteen

Onpa taitavaa työtä, herää ajatus katsellessa valokuvia, joita Duunaamon työpajan nuoret ovat ottaneet. Kuvauskohde eli pajalaisten laskiaisrieha on myös kaikessa hyväntuulisuudessaan mainio. ”Totta kai päätimme lähteä yhdessä luontoon ja mäenlaskuun”, työpajapäällikkö Johanna Roosendaal kertoo.

Setlementin Duunaamo järjestää Läntisellä Kumppanuustalolla työpajatoimintaa 17–29-vuotiaille nuorille aikuisille, joilla ei tällä hetkellä ole työ- tai opiskelupaikkaa. Toiminta perustuu nuorisolakiin. Duunaamon kulmakivinä on tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä ja yhteisöllisyyttä sekä edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamista yhteiskunnassa.

Asiat löytävät työpajalla sananmukaisesti tekemisen kautta uomansa. Onnistumiset ovat koko Duunaamon yhteisön, niin nuorten kuin työntekijöiden yhteistyön ansiota. ”Erään valokuvauksesta kiinnostuneen, lahjakkaan nuoren matka alkoi harrastuneisuudesta. Nyt hän on osallistunut valokuvauskisaan, vetää tällä hetkellä muille nuorille valokuvausryhmää ja pohtii kevytyrittäjyyttä. Ohjaaminen työnä on alkanut kiinnostaa myös”, Roosendaal havainnollistaa.

Mahdollisuuksien aarreaitta

Työpajalla nuoret aikuiset ovat kahdesta neljään päivänä viikossa. Pajatoiminta kulkee tietyn viikkorytmin mukaan, ja jokaisella nuorella on tähän synkronoitu oma, yksilöllinen lukujärjestys. ”Ajattelen, että nuoren on tärkeää saada tietää, miksi hän on jossain tietyssä palvelussa. Käymme jo alussa keskustelua, miksi hän on tulossa toimintaan mukaan ja millaiset tavoitteet on hyvä asettaa.”, Roosendaal selvittää. ”Tarvitaan oikeastaan vain valmius sitoutua ja halu muutokseen. Itsensä haastaminen on tie kehittymiseen.”

Toimintaa ohjaavat myös Lilli, Joonas ja Elisa, ja välillä resurssiin saadaan lisäksi ohjausalalle vaihtavia opiskelijoita tai korkeakouluharjoittelijoita. Pajalla on useita mahdollisuuksia. Voi toimia musiikin ja soittamisen parissa, tehdä puu-, pintakäsittely- tai kädentöitä ja kokeilla muutakin luovaa ilmaisua. Kumppanuustalon kahvilassa voi harjoitella asiakaspalvelutyötä. Voi osallistua viherkasvi-, akvaario- tai Oma tarina vanhoissa kansissa -projektiin.

”Paja sisältää myös pajan ylläpitoon liittyviä tehtäviä sekä sosiaaliseen vahvistumiseen ja hyvinvointiin liittyvää ryhmätoimintaa, kuten metsäretkiä. Näin talvella torstaisin on avantouintimahdollisuus. Teemme lisäksi vierailuja esimerkiksi yrityksiin, erilaisiin tapahtumiin sekä taide- ja kulttuurikohteisiin, kuten kirjastoon ja museoihin.”

Yhteisten tavoitteiden äärellä

Työpajatoiminnassa kerrytetään niin opiskelu- kuin työelämätaitojakin. Työpajaan osallistumisen kokonaisvaltaista merkitystä pohdittaessa Roosendaalilla on selkeä näkemys. ”Tarjoamme mahdollisuuden saada korjaavia kokemuksia. Kaikki varuillaan olohan väsyttää. Opettelemme ikään kuin uudestaan olemaan ryhmässä. Kun nuori huomaa, että tässä joukossa ei torjuta, kiusata tai arvostella, vapautuu energiaa niin uuden oppimiseen kuin hyväksytyksi tulemisen kokemuksellekin.”

Työpajatoiminnassa nuori on ykkössijalla. Pajalla toivotaan, että tämä muistettaisiin myös isommassa mittakaavassa. ”Tarvitaan hyvää yhteistyötä eri toimijoiden kesken, jotta asiat sujuisivat mahdollisimman mutkattomasti. Se on myös nuoren etu.”

Arvokkaita onnistumisia

Vierailun loppupuolella saan luettavaksi printtituoreen Duunaamon esitteen, jonka IT-taitava nuori sujuvasti kokosi, tulosti ja taittoi.

”Nuorella voi olla taustalla useitakin kesken jääneitä asioita. Ajattelen, että työpajalla on mahdollista osallistua erilaisten tehtävien kautta prosessiin, jossa on aloitus, läpivieminen ja lopetus. Prosessissa onnistuminen ja lopputuloksen näkeminen eheyttää ja kasvattaa itseluottamusta”, Roosendaal summaa.

Kiinnostuitko Työpaja Duunaamon tarjoamista mahdollisuuksista?

Kysymyksiin vastaa

Johanna Roosendaal

p. 050 406 0606

johanna.roosendaal@hameensetlementti.fi

Lähteet:

Duunaamo – Hämeen Setlementti ry (hameensetlementti.fi)

Valokuva:

Joonas Suomalainen