DuuniTunnelissa uusien ajatusten äärelle

Hämeenlinnan seudun työllisyyden kuntakokeilun DuuniTunneli on yli 30-vuotiaiden työnhakijoiden tapahtuma.

”Yhdessä tilaisuudessa voi saada yksilöllisesti tietoa omista työllistymisen mahdollisuuksista, koulutuksista, palveluista ja yrittäjyydestä”, mätsäri ja omavalmentaja Kati Stolt selvittää. DuuniTunnelissa voit hakea myös työtä eli keskustella esimerkiksi Linnan Kehityksen tai henkilöstöyrityksen edustajien kanssa. ”Kohderyhmää ovat olleet viimeisen vuoden aikana työttömäksi tulleet, mutta tilaisuus on avoin myös muille työtä etsiville kuntakokeilun asiakkaille”, Stolt täsmentää.

DuuniTunnelissa paikalla on työnhakumatkassa tukevia asiantuntijoita, Linnan Kehitys, muita työnhakijoita sekä yritysten, rekrytointipalvelujen ja koulutuspalvelujen edustajia. Tilaisuus on aiemmin totutusta poikkeava, moderni tapa rakentaa työnhakutapahtumasta ilahduttavan välitön ja kahvintuoksuinen kohtaamistuokio. Tilaisuudessa havaitsee välittömästi sen, että jokainen tulija on arvokas ja hänet kohdataan yksilönä. Lähestymistapa on lämmin. Jokaisen tarina kuullaan ja kuunnellaan, kahdenkeskisessä keskustelussa, koska jokaisen tarina ja historia ovat tärkeitä ja ne ansaitsevat tulla kuulluksi.

Työ hioo timantteja

Tilaisuudessa voi hyödyntää mahdollisuuden esittää kysymyksiä.

”Lukevatko työnantajat oikeasti lähettämiäni sähköposteja? Entä mitä todellista hyötyä palkkatukityöpaikasta minulle olisi – voiko sen jälkeen työllistyä, pidempiaikaisesti?” kuuluu yleisöstä. Jokaiseen kysymykseen vastataan, ja mietityttäviä asioita on mahdollista pohtia esimerkiksi omavalmentajan, tai mikä antoisinta, myös toisen työnhakijan kanssa.

”Työllä itsessään on maagisia vaikutuksia”, Kati Stolt tähdentää kysymyksen jälkeen. Mitä hän tarkoittaa? Oman osaamisensa pääsee näyttämään tehdyssä työssä, esimerkiksi palkkatukityössä tai työkokeilussa – tällainen työntekijä minä olen. Konkretia auttaa jäsentämään sitä, mitä jo osaan ja mitä minä voin työtä tehdessä oppia. Työ itsessään on omiaan hiomaan timantteja. ”Ja työssä olevana on helpompi hakea töitä ja työllistyä”, Stolt muistuttaa.

Lähikohtaaminen tärkeää

Kuinka saada työnhakijat ja työnantajat kohtaamaan? Kuinka selättää kohtaanto-ongelmaa? Muun muassa työelämäohjaaja Johanna Hautala onkin pohtinut ratkaisun avainten piilevän aivan perinteisessä kasvokkain kohtaamisessa. DuuniTunneli tarjoaa erinomaisen alustan tälle tarpeelliselle lähikohtaamiselle. Tapahtumasta voi parhaimmillaan saada uutta energiaa tai idean siitä, mitä seuraavaksi olisi kannattavaa tehdä tai mikä on tässä kohdin poissuljettua. Olisiko yrittäminen mahdollinen vaihtoehto? Voisinko saada esimerkiksi työvoimakoulutuksella itselle tietynlaista nykytyömarkkinoilla tarvittavaa täsmäosaamista?

”Moni saa jatkopolun tilaisuudesta. Täältä on jopa asteltu suoraan työhaastatteluun ja saatu paikka siltä seisomalta”, Kati Stolt kertoo.

Pohdinnan äärellä

Ehditkö jutella kanssani? kysytään. Ehdin, totta kai, vastataan. Istutaanko tähän? Yhteisen pohdinnan kautta voi saada oivalluksia ja erilaista tulokulmaa omaan tilanteeseensa. ”Olen ihan uuden tilanteen äärellä, kun jäin äkillisesti työttömäksi”, kuulee keskusteltavan. ”En tiedä, tarvitsisinko tässä kohdin vielä lisäkoulutusta”, toisessa porinaporukassa tuumitaan. ”Anteeksi, kertoisitko vielä tarkemmin niistä työtehtävistä?” kolmannessa pöydässä tiedustellaan. Mielipiteitä, kokemuksia ja ideoita väreilee ilmassa.

Jos yksikin seikka voi lyhentää matkaa työnhakijan ja unelmien työpaikan välillä, kannattaa se tilaisuus hyödyntää. DuuniTunneli voi olla juuri se tilaisuus. Tapahtumassa olet konkreettisesti työtä hakemassa, ja hienointahan on tietysti kuulla: meiltä saattaisi löytyä sinulle hakemasi kaltaista työtä – tai polku sitä kohti.