Fiksua työtä 2024: Perheiden aktivointia lähiympäristöön

Kaivokadun päiväkodin Peukaloiset ovat paljon omassa lähiympäristössään liikkuva ryhmä. Lapsemme ovat tottuneet kävelemään pitkiä matkoja ja ovat aina kiinnostuneita uusista asioista. Meillä on ollut pitkään tavoitteena eri tavoin saada aktivoitua vanhempia mukaan toimimaan lastensa kanssa ja olemaan perheenä yhdessä vapaa-ajallaan. Tavoitteena on ollut myöskin lisätä yhteistyötä päiväkodin ja kodin välillä. Tämän projektin vanhemmat ovat ottaneet positiivisesti vastaan ja ovat olleet innokkaasti mukana.

Keräsimme aineiston päiväkodin seinälle lasten kanssa eri puistoista lähialueeltamme, jonne he voisivat vanhempiensa kanssa tehdä pienen retken. Eteisemme seinältä löytyy Hämeenlinnan kaupungin iso kartta, jonne on sijoiteltu kuvien avulla 13 eri puistoa, joissa olemme käyneet lasten kanssa leikkimässä. Olemme kuvittaneet jokaisen puiston A4-kokoiselle paperille, mistä näkyy mitä kaikkea siellä voi tehdä sekä myöskin puiston osoitteen mistä kyseinen paikka löytyy. Paperit on kohdistettu langalla kyseiseen osoitteeseen kartalle. Olemme pyytäneet vanhemmilta valokuvia käynneistään eri paikoissa ja olemme lisänneet näitä kuvia kartalle. Lapset ovat saaneet kertoa toisilleen mm. älytaulun avulla missä ovat käyneet ja mitä ovat siellä tehneet.

Tarkoituksenamme on pyytää vielä vanhemmilta palautetta kirjallisena mitä he ovat tykänneet tästä toimintatavastamme ja haluamme lisätä nämä kommentit kaikkien vanhempien nähtäville seinällemme. Näiden kommenttien avulla meidän on helpompi kehittää toimintaamme palvelemaan perheitä mahdollisimman hyvin.

Olemme jo aiemmin tehneet vanhemmille tutuksi lähialueemme muitakin paikkoja, kuten esim. Arx, salibandyhalli, Aulanko, Alajärvi, Varikonniemi, Ahvenisto ja Iittala. Kohteisiin olemme liikkuneet lasten kanssa kävellen, bussilla tai junalla. Osassa näistä paikoista ovat vanhemmat olleet mukana toiminnallisen vanhempainillan merkeissä.

Tätä työkalua haluamme hyödyntää vuosittain toiminnassamme, koska perheet vaihtuvat säännöllisesti ja ryhmäämme tulee joka toimintakausi uusia perheitä. Tarkoituksenamme on vaihtaa seinälle uusia kohteita ja olla itse aktiivisia löytämään meille sopivia paikkoja, joihin voimme tutustua.

Kehittäjät

Riina Nurminen, varhaiskasvatuksen opettaja
Katja Korelin, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Tuula Lodvonen-Vekka, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.