Palkittu! Fiksua työtä 2024: Tuohitossujen pedagogisen tiedottamisen polku

Pedagogiikan avaaminen kulkee käsi kädessä dokumentoinnin, arvioinnin, kehittämisen ja suunnittelun kanssa.

Olemme kauden 2023-2024 alusta asti panostaneet toiminnan pedagogiikan avaamiseen sekä näkyväksi tekemiseen. Kehittämistarve avata toiminnan pedagogiikkaa myös varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelujen ulkopuolella syntyi huoltajien asiakaspalautteista nousseista toiveista sekä tarpeista kokopäiväpedagogiikan ja leikin pedagogiikan avaamiselle. Olemme kehittäneet Pedagogisen tiedottamisen polkua Hämeenlinnan varhaiskasvatussuunnitelman (VASU), lasten henkilökohtaisten varhaiskasvatussuunnitelmien sekä huoltajien toiveiden ja asiakaskyselyn pohjalta.  

Avaamme pedagogiikkaa kuvallisesti ja sanallisesti monin keinoin, jonka kautta toteutuu myös toiminnan dokumentointi, arviointi, kehittäminen ja suunnittelu. Pedagogisen tiedottamisen välineinä meillä toimii Viikkoviesti, päivä- ja viikkostruktuurit, Kuukauden teema ja kysymys, Oppimisen alueet -junamalli, Laaja-alaisen osaamisen ajatuskartta, diakehys sekä leikin pedagogiikkaa avaava ajatuskartta. Välineitä käytetään aloitus- ja vasukeskusteluissa, arjen kohtaamisissa sekä osana viestintää huoltajien kanssa. Lapsi ja huoltajat ovat osallisina arjen näkyväksi tekemisessä ja suunnittelussa. Pedagogisen tiedottamisen kautta varhaiskasvatuksen arki avautuu huoltajille pedagogisena toimintana. Toimintatavasta muodostui pysyvä osa arkea. 

Kehittäjät

Minttu Veikkola, varhaiskasvatuksen opettaja
Eija Huttunen, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Helmiina Suomalainen, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.