PALKITTU! Fiksua työtä 2025: Lukuinnostuksen ja luetunymmärtämisen kehittäminen

Oppilaiden lukutaidot ja halu lukea ovat alhaisimmillaan, ja tällä on vaikutuksia kaikkeen oppimiseen ja osallistumiseen. Lukutaidon vahvuus läpäisee kaikki oppiaineet ja lukutaidolla on suuri merkitys nyky-yhteiskunnassa, jossa kaikki oleellinen informaatio on kirjallisessa muodossa. Tiedon omaksumisen nopeus on nykyajan vaade. Jos lukutaito ja luetun ymmärtäminen ovat heikkoa, on tiedon omaksumisessa ja oikeassa ymmärtämisessä suuria haasteita ja luo riskin yksilön oikeusturvalle ja osallisuudelle.

Hämeenlinnassa on lähdetty pohtimaan keinoja lukutaidon kehittämiseksi ja lukuinnostuksen edistämiseksi. Omalta osaltani useamman koulun laaja-alaisena erityisopettajana lähdin kokoamaan pakettia lukemisen innostamiseen ja tätä kautta lukutaidon kehittämiseen.

Listalle on koottu ilmaiseksi saatavilla olevia tehtäviä lasten ja nuorten kirjallisuuteen liittyen. Kaikki listalla oleva aineisto on itselläni myös fyysisesti. Tehtäviä on selkokielisestä materiaalista kuudennen luokan kirjallisuuteen. Joitain tehtäviä olen onnistuneesti käyttänyt aiemmin pienluokan erityisopettajana, jolloin tehtävien avulla myös heikosti lukevat 3-4-luokkalaiset innostuivat lukemaan yhdessä.

Tämä lista helpottaa kaikkien työtä: listalta näkee, mihin kirjaan on jo valmiit tehtävät vastauksineen. Mukana on myös useita lukupiirityöskentelyyn sopivia tehtäviä sekä kaikkiin kirjoihin soveltuvia käsittelyvinkkejä lukupiirityöskentelynä. Mukana on myös lukupasseja, joiden avulla oppilas voi innostua lukemaan yhdessä perheenjäsenten kanssa.

Työ kehittyy koko ajan. Olen päivittänyt listaa ja kokoelmaa keväästä 2024 lähtien. Halusin tällä työllä osoittaa, että meillä on valmiina lukuintoa edistävää ja lukutaidon kehittymistä tukevaa materiaalia koko alakoulun ikäluokalle. Yläkouluun löytyy myös tehtäviä heille suunnattuihin teoksiin, mutta ne on työtehtävieni vuoksi rajattu pois. Tietoa näistä kansioiden sisällöistä olen jakanut kaikille yhteistyöopettajilleni kahdella koululla.

Kehittäjä

Susanna Heikkilä, erityisopettaja, laaja-alainen

Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.