Fiksua työtä 2025: Paikkatiedon hyödyntäminen jätehuoltoviranomaisen lieteseurannassa
Jätehuoltoviranomainen ei pyynnöistä huolimatta ole saanut kaikista toiminta-alueensa kolmestatoista kunnasta tausta-aineistoa lietekuljetusten seurannan toteuttamiseksi. Lain edellyttämää seurantaa ei ole siten ollut mahdollista toteuttaa kaikissa toimialueen kunnissa.
QGis-ohjelman avulla jätehuoltoviranomainen saa itse muodostettua aineiston ja pääsee toteuttamaan seurantatehtävää. Lietekuljetusten seurannalla on merkittävä rooli lähivuosina tehtävälle lietteiden kuljetusjärjestemäpäätökselle.
Mitä ja miksi on tehty?
Olen luonut prosessikuvauksen, jolla jätehuoltoviranomaisen työn kannalta tärkeän aineiston luominen lietekuljetusten seurannan toteuttamiseksi on mahdollista.
Mitä on saavutettu?
Luomani prosessin ja ohjeen avulla aineistojen hankinta on mahdollista muodostaa kaikkiin toimialueen kuntiin ja jätehuoltoviranomainen voi toteuttaa lain vaatimaan lietekuljetusten seurantaa.
Miten työ jatkuu?
Olen muodostanut nyt aineiston yhden kunnan osalta, mutta työ jatkuu muiden kuntien aineistojen luomisella. Luodut aineistot ajetaan jätehuoltoviranomaisen rekisteriin tausta-aineistoksi.
Kehittäjä
Annika Antila, jätehuoltosuunnittelija
Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.