Palkittu! Fiksua työtä, kevät 2022: Koronapasseja Palvelupiste Kastellista

Joulukuussa 2021 oli tilanne, että monia palveluja oli mahdollista käyttää vain henkilöiden, joilla oli koronarokotustodistus. Terveydenhoitohenkilöstö oli hyvin kuormittunut ja koronapassin saamiseen oli yhden kuukauden jonotusaika.

Monet kuntalaiset eivät saa koronapassiaan suoraan Omakannasta. Tiedostimme tarpeen järjestää mahdollisuuden koronapassin saamiseen nopeasti. Idea palvelusta lähti liikkeelle vastaavasta Tampereen tekemästä palveluratkaisusta.

Käärimme hihat ja pystytimme Palvelupiste Kastelliin 4:ssä päivässä pop-up pisteen. Palvelusta tiedotettiin verkkosivuillamme ja tiedotusvälineille. Palvelu avautui 13.12. Aamulla ovien avaamisen aikaan Kastelliin oli noin 60 henkilön jono ja koronapasseja tulostettiin yhdessä päivässä yli 100 kpl. Palvelua annetaan suomen ja englannin kielillä. Maaliskuun loppuun mennessä asiakkaita on käynyt n. 1100 henkilöä.

Palvelu jatkuu Kastellissa elokuun 2022 loppuun saakka. Matkustus ulkomaille on lisääntynyt ja Ukrainasta tulleet pakolaiset ovat uusi asiakasryhmä. Olemme reagoineet nopeasti korona-ajan ja Ukrainan tilanteen mukanaan tuomiin haasteisiin. Asiakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä palveluun

Kehittäjät

Sari Hautamäki
Kari Aronen
Marika Koskinen
Catja Iljoff
Päivi Mali
Marika Jarmunen
Kati Luostarinen

Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.