Fiksua työtä, syksy 2022: Tunnit Täys! – Yhteisöllisyyttä ja osallisuutta vahvistamassa

Mistä idea sai alkunsa?

Tunnit Täys! -tapahtuma sai alkunsa poikkeusoloissa 2020. Koulujen ilmaista päättäjäistapahtumaa on järjestetty vuodesta 2003 nuorisopalveluiden toimesta Kesäloma express nimellä, mutta maailmanlaajuinen pandemia laittoi nuorisotyöntekijät pohtimaan vaihtoehtoisia ratkaisuja kesäloman aloitustapahtuman mahdollistamiseksi ja päivittää tapahtuma enemmän tämän päivän nuorisotyön kohderyhmän mukaiseksi, joten koulujen päättäreitä alettiin brändätä uudella nuorisolähtöisellä Tunnit Täys!- nimellä.

Mitä ja miksi on tehty?

Tapahtuman tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja osalistaa paikallisia nuoria, ennaltaehkäistä yksinäisyyttä ja mielenterveydellisiä ongelmia mahdollistamalla matalan kynnyksen päihteetön festivaalikokemus, jossa järjestetään yhteisöllistä mielekästä tekemistä sekä monipuolista nuorisolähtöistä ohjelmaa ja kohtaamisia turvallisissa olosuhteissa koulujen päättäjäispäivänä.

Nuoret pääsevät osallisiksi tapahtuman suunnitteluun, sisältöön ja toteutukseen vuoden mittaan sekä tapahtumapäivänä. Yhtenä esimerkkinä jokaisessa Hämeenlinnan yläkoulussa toteutettiin nuorisotyöntekijöiden taidevälitunneilla yhteisötaideteos näytille tuhansista nuorten tekemistä perhosista.

Mitä on saavutettu

Tapahtuma on mahdollistanut uusien toimintatapojen löytymisen ja poikkeusoloista huolimatta tapahtuma toteutettiin nuorten näköisenä ja tuoreena verkkotapahtumana vuosina nuorille yli kuntarajojen 2020 ja 2021, jolloin tapahtumassa tarjottiin nuorille mm. ensimmäisten joukossa valtakunnallisesti innovatiivinen etä-meet & greet suositun tubettajan kanssa.

2022 vuoden epävarmasta startista huolimatta nuorisotyön tiimi toteutti yhdessä nuorten ja monen muun toimijan kanssa tärkeän päivän kesäloman aloitukseen paikallisille nuorille, kun Tunnit Täys! – tapahtuma keräsi nuorisoa ja heidän vanhempiaan täysimittaisena puistotapahtumana Hämeenlinnan Linnanpuistossa 4.6.2022.

Tapahtuman tuotanto on lisännyt tiimin yhdessä tekemisen riemua ja ideoiden pallottelua, vahvistanut nuorisotyön tiimiä yhteen sekä mahdollistanut monipuolisesti työyhteisön yksilöiden vahvuuksien hyödyntämistä nuorisotyössä.

Myös yhteistyötä on laajennettu yli kuntarajojen mm. Turun sekä Kouvolan kaupunkien nuorisopalveluiden Turku Rock Academyjen kanssa. Yhteistyössä on mahdollistettu paikallisten nuorten lisäksi Academyn bändivalmennuksen artisteille mahdollisuus päästä esiintymään yhteen merkittävimpään koulujen päättäripäivän tapahtumaan Etelä-Suomen alueella.

Miten työ jatkuu

Nuorisopalveluiden tiimi kehittää edelleen tapahtumaa yhteistyössä nuorten kanssa jalkauttamalla tapahtuman suunnittelua yläkouluihin nuorisotyöntekijöiden toimesta Hämeenlinnan alueella. Nuorisopalvelut mahdollistaa ja vahvistaa monipuolisesti osallisuutta ja yhteisöllisyyttä Kanta-Hämeen alueella Tunnit Täys!-tapahtuman muodossa myös tulevaisuudessa. Vaikkakin tapahtuma huipentuu yhteen päivään, sillä on mahdollisuus osalistaa kaikkia kaupungin nuoria ja olla heille heidän näköinen tapahtuma vielä enemmän tulevaisuudessa. Tapahtuma vaatii vielä lisää brändäämistä ja pitkäjänteistä työtä sekä koko kaupungin tukea vahvistaa ja tukea yhteisöllisyyttä ja tärkeää työtä nuorten hyväksi.

Kehittäjät

Reetta Kortelainen, Nuorisopalvelut
Samuli Mäkelä, Nuorisopalvelut
Mervi Hiltunen, Nuorisopalvelut
Tonko Koski, Nuorisopalvelut
Emmi Karhuntaival, Nuorisopalvelut
Marko Simi, Nuorisopalvelut
Karita Ollila, Nuorisopalvelut
Olga Nisumaa, Nuorisopalvelut
Toni Turunen, Nuorisopalvelut
Miia Koljonen, Nuorisopalvelut
Mikko Virta, Nuorisopalvelut
Maria Peltola, Nuorisopalvelut
Nella Rantalaiho, Nuorisopalvelut
Tiina Hämäläinen, Nuorisopalvelut
Virpi Toivonen, Nuorisopalvelut
Kukka Heiskanen, Nuorisopalvelut

Fiksua työtä -blogi esittelee Hämeenlinnan kaupungin työntekijöiden kehittämiä arjen innovaatioita ja onnistumistarinoita.