Kevään hakuaika Tavastian työvoimakoulutuksiin on nyt avoinna

”Työmarkkinoilla liikutaan nyt osaaminen edellä”, Tavastia Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Annemari Suonsivu Koulutuskuntayhtymä Tavastialta kertoo. Osaamisen syventäminen ja koulutuksen päivittäminen – lifelong learning – ovat ajankohtaisia avainsanoja tällä hetkellä, ja taitavat tekijät arvotetaan korkealle.  

Omaa osaamistaan voi päivittää Tavastia Koulutus Oy:n tarjoamien työvoimakoulutusten avulla. Koulutukset ovat tarkoitettuja työttömille tai työttömyysuhan alla oleville aikuisille. Joustavien työvoimakoulutusten rahoittajana toimii ELY-keskus, ja seutukunnan elinkeinorakenne määrittää koulutustarjontaa. Esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla on tällä hetkellä ravintola- ja catering-alalla sekä logistiikan alalla merkittävä työntekijätarve.

”Työvoimakoulutus tähtää aina työllistymiseen”, Suonsivu korostaa. Koulutukseen hakeudutaan pääasiassa kuntakokeilun omavalmentajan tai TE-toimiston kautta. Koulutuksia on kahdenlaisia: tutkintoon tai tutkinnon osaan johtavia sekä sellaisia, joissa tavoitteena ei ole tutkinto. Tällöin koulutus voi olla tutkintotavoitteiseen verrattuna hyvinkin lyhyt ja ytimekäs, ja usein yritys on jo valmiiksi yhteistyössä mukana. Yrityksessä on tällöin akuutti tarve työvoimalle, ja koulutuksen suorittaneet työllistyvät kyseiseen yritykseen.  Huomionarvoista on, että jos koulutukseen osallistuva opiskelija ei koulutuksen aikana tai sen päätyttyä työllistyisi, Koulutuskuntayhtymä Tavastia ohjaa ja tukee opiskelijaa etsimään hänelle joustavan jatkopolun.

Koulutuksen moniulotteisuudesta

”Koronakriisin jälkeen tarvitaan halua ja intoa lähteä rakentamaan uusia polkuja ja kartoittamaan erilaisia mahdollisuuksia”, Suonsivu jatkaa. Työnantajasektorin, työnhakijoiden sekä koulutuksen järjestäjän vuoropuhelun avulla voidaan varmistaa, että koulutus vastaisi oikealla tavalla kunkin tahon tarpeisiin. Suonsivu toivookin keskustelua asiakkailta sekä Tavastialla järjestettävään koulutukseen hakevilta ja alleviivaa, että saa ja pitää kysyä.

”Työvoimakoulutus tarjoaa opiskelijalle usein enemmän, kun mitä hän ennakkoon osaa odottaa”, Suonsivu lisää. Osaamisen karttumisen lisäksi esimerkiksi opiskeluyhteisö koetaan henkistä hyvinvointia tukevana elementtinä ja opiskelujakso vuorostaan tärkeänä tilaisuutena luoda työelämäverkostoja. ”Palautetta kerättäessä on noussut myös esille oppimiseen liittyvät seikat: Tavastialla opettajat ovat ammattitaitoisia ja opetus selkeää.”

Vastauksia usein kysyttyyn

Miten työvoimakoulutukseen tarvitsee valmistautua etukäteen? ”Valintakokeita tai ennakkotehtäviä ei työvoimakoulutukseen hakeuduttaessa ole”, Suonsivu tähdentää. ”Hakijalle järjestetään haastattelu, jossa varmistetaan lähtökohdat ja että koulutukseen tulijalla on riittävästi tietoa tulevasta koulutuksesta ja sen sisällöstä.”

Mitä koulutus kustantaa? ”Koulutus, mukaan lukien lupakorttikoulutus, on opiskelemaan tulevalle maksutonta.”

Kuinka kauan koulutus kestää? ”Koulutuksen kesto vaihtelee kahdesta viikosta kuukausiin. Työvoimakoulutuksen merkittävänä etuna on se, että työelämään pääsee siirtymään nopeasti.”

Miten koulutuksesta voisi parhaiten saada käytännön tietoa? ”Koulutuskokeilu on erinomainen vaihtoehto: kokeilun kautta pääsee viikoksi tutustumaan opiskeluun käytännössä. Tutustumaan tullut saa opiskelussa tarvittavat materiaalit, työvaatteet ja -varusteet kokeilun ajalle käyttöönsä.” Lisätietoa koulutuskokeilusta saa uraohjaaja Mirva Viitamäeltä (mirva.viitamaki@kktavastia.fi, p. 050 306 6846) ja vieraskielisten uraohjaaja Minna Tuomiselta (minna.tuominen@kktavastia.fi, p. 050 562 5458).

Miten kannattaa toimia, jos opiskelun aikana huomaakin, että koulutus ei vastaakaan toiveitani tai ala ei olekaan oma juttu? ”Sekin on arvokas tieto”, Suonsivu selvittää. ”Siinä kohdin pohditaan, miten seuraavaksi kannattaa toimia. Reitti eteenpäin suunnitellaan yhdessä.”

Tavastia Koulutus Oy

Annemari Suonsivu

toimitusjohtaja

p. 050 340 4312

annemari.suonsivu@kktavastia.fi 

Tavastian Ohjauspiste palvelee

  • ma–pe klo 9–15 osoitteessa Hattelmalantie 8, A-rakennus, 2. kerros
  • ohjauspiste@kktavastia.fi, p. 03 6581 500
  • Tervetuloa Maahanmuuttaneiden ohjauspäivään ma 8.5.23 klo 14–16 Tavastialle osoitteeseen Hattelmalantie 8 (A-rakennus)

Maahanmuuttaneiden ohjauspäivä – Ammattiopisto Tavastia (kktavastia.fi)

Hakuaika nyt avoinna:

  • Hoiva-avustajakoulutus, hakuaika 29.3.–31.8.
  • Hoiva-avustajakoulutus maahanmuuttaneille, hakuaika 29.3–11.6.
  • Kuljettajakoulutus, logistiikan perustutkinto, hakuaika 3.4.–15.5.
  • Metallialan koulutus, hakuaika 5.4.–31.5.
  • Modernit valmistustekniikat, hakuaika 5.4.–31.5.
  • Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, hakuaika 3.4.–30.4.
  • Ravitsemisalan koulutus maahanmuuttaneille, hakuaika 2.5.–8.8.
  • Tekniikan alan koulutus maahanmuuttaneille, hakuaika 2.5.–8.8.
  • Varastoalan koulutus, logistiikan perustutkinto, hakuaika 29.3.–4.6.
  • Seitsemän eri lupakorttia työelämään, useita koulutuspäiviä

Tarkemmat hakuohjeet sekä lisätietoja —> Työvoimakoulutus | Ammattiopisto Tavastia | Haku työvoimakoulutukseen (kktavastia.fi)

Tutustu myös:

Työvoimakoulutus – Palvelut – Työmarkkinatori (tyomarkkinatori.fi)

Koulutuskokeilut – Ammattiopisto Tavastia (kktavastia.fi)

Jatkuva oppiminen – ely – ELY-keskus

Teksti ja kuva: Mari Salokangas