Muuttajatarinat: Hämeenlinnasta löytyi uusi koti ja uusi ura

Sini Härkönen perheineen ajoi vuosien ajan Hämeenlinnan ohi vakuuttuneena siitä, että jonain päivänä Hämeenlinna ei ole enää kaunis ohikulkupaikka vaan määränpää, jossa oma koti odottaa.

– Kun nyt 17- ja 19-vuotiaiden tyttäriemme koulut päättyivät sopivasti samaan aikaan, tuli elämässä luonteva hetki vaihtaa paikkakuntaa. Hämeenlinna oli heti ensimmäisenä mielessä, koska täällä olemme oman elämänpiirimme keskipisteessä, lyhyen matkan päässä kaikesta, Kirkkonummelta Hämeenlinnaan vuonna 2019 muuttanut Sini muistelee.

– Ajoimme paljon mökkimatkoja Hämeenlinnan ohi kaupunkia ja linnaa ihastellen. Molemmilla oli jo vuosia sitten vahva tunne siitä, että joskus me vielä asutaan tuolla. Ei nyt ehkä linnassa, mutta Hämeenlinnassa!

Perhe etsi noin 1,5 vuoden ajan sitä oikeaa taloa Hämeenlinnasta. Kaupunki tuli tutuksi asuntonäyttöjen myötä.

– Etsimme tiilitaloa, mutta loppujen lopuksi päädyimme asumaan hirsitaloon, Sini nauraa.
– Ei mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu, mutta talo tuntui heti kodilta.

Kriteereinä uudelle kodille olivat toimivat etätyömahdollisuudet, julkiset yhteydet nuoremman tyttären kouluun sekä ulkoilumaastojen läheisyys koiratalouden arkea helpottamaan.

– Hämeenlinna on pieni, mutta samaan aikaan iso kaupunki. Olemme olleet suorastaan hämmästyneitä, miten jouhevasti esimerkiksi julkiset terveyspalvelut täällä toimivat.

– Myös harrastusmahdollisuuksien paljous yllätti. Nuorin tyttäremme harrastaa teatteria, ja jo ennen muuttoa varmistimme, että hän pääsee jatkamaan harrastustaan Miniteatterissa.

Paikkakunnan vaihdoksen myötä kääntyi toinenkin sivu Sinin elämässä.

23 vuotta päiväkodissa työskennellyt Sini päätti jäädä opintovapaalle ja toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa kukka- ja puutarha-alan opinnoista.

– Lasten ollessa pieniä aika ei ollut siihen oikea. Nyt Hämeenlinnasta pääsen sujuvasti kulkemaan Ahlman-opistoon Tampereelle. Valmistumisen jälkeen en välttämättä palaa enää vanhaan, vaan kokeilen uutta uraa, kenties jonain päivänä yrittäjänä, hän suunnittelee.

– Nuorempi tytär on löytänyt täältä nopeasti uusia kaveripiirejä. Vanhempi tytär etsii vielä suuntaa kotosalla kotiuduttuaan armeijasta. Meille aikuisille muihin hämeenlinnalaisiin tutustuminen on opiskelun ja aviopuolison etätyöskentelyn myötä jäänyt toistaiseksi vähän vähemmälle, Sini pohtii.

Sini kuitenkin uskoo tilanteen muuttuvan ajan myötä ja seuraa kiinnostuneena aktiivista keskustelua Facebookin Hämeenlinna-ryhmissä. 

– Vaikka tykkäsimme Hämeenlinnasta kovasti jo ennen muuttoa, niin koko ajan tykästytään vaan enemmän ja enemmän. Emme ole vielä edes ehtineet kokeilemaan kaikkia niitä ulkoilumahdollisuuksia, joita täältä löytyy!