Muuttajatarinat: Jaana
Luontouttaja, luonto-ohjaaja, yhteisöpedagogi, ylpeästi landelainen. Asuu omakotitalossa Rengossa.
Minun Hämeenlinnani on luontouttava.”
Tapasin hämeenlinnalaisen miehen asuessani Helsingissä. Miehen työn vuoksi jo alusta asti oli selvää, että jos jatkamme yhdessä, niin edessä on muutto Hämeenlinnaan. 2017 kiikutin kirjaimellisesti kirjani uuteen kaupunkiin – tai oikeastaan kaupungin maaseudulle Hämeenlinnan Renkoon.
Työskentelin aiemmin rahaorientoituneella ja hektisellä media-alalla. Hämeenlinnassa oivalsin nopeasti maaseudun ja luonnon rauhoittavat vaikutukset itsessäni. Käynnistyi prosessi, jonka seurauksena arvomaailmani löysi pehmentyneen muotonsa. Kun antaa tilaa uudelle, asiat loksahtavat paikoilleen kuin itsestään. Opiskellessani uutta ammattia yhteisöpedagogiksi löysin Hämeenlinnasta mieluisan harjoittelupaikan, josta tuli myöhemmin myös työpaikkani. Niinä vuosina syttyi kipinä, joka on nyt syttynyt liekkiin yrittäjänä. Hämeenlinnassa sain mahdollisuudet sekä puitteet luoda oman unelmatyöni yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisemisessä luontoyhteyden vahvistamisen ja luontolähtöisen toiminnan avulla.
Kun antaa tilaa uudelle, asiat loksahtavat paikoilleen kuin itsestään.”
Yrittäjänä aloitin 2021 vuoden alussa. Arvostan suuresti kaikkea sitä tukea ja neuvontaa, mitä aloittavalle yrittäjälle on täällä ollut tarjolla. Melko tuoreena hämeenlinnalaisena koen myös, että olen saanut oman elämäni erilaisissa käänteissä ja tilanteissa aina tarvitsemaani apua, tukea ja palvelua. Yrittäjyyden lisäksi yhden uuden hämeenlinnalaisen synnyttäminen maailmaan on näyttänyt minulle kaupungin palveluiden parhaat puolet.
Maaseudun rauha, kuitenkin lähellä kaupunkia. Luontokohteet, joissa on tilaa hengittää. Aikaa pysähtyä ja ihmetellä, kuulla omat ajatuksensa. Voisi sanoa, että luontouduin Hämeenlinnan ansiosta.
Ps. Löytyiskö sulle koti Hämeenlinnasta?