Opiskelu tarjoaa tarttumispinnan työpaikkaan – Koulutuskuntayhtymä Tavastialla monia mahdollisuuksia

”Nykypäivänä tiedetään, että oppiminen on elinikäistä ja jatkuvaa”, ammattiopisto Tavastian uraohjaajat Annika Kuparinen, Tiia Mäkinen, Minna Tuominen ja Taru Vierimaa vastaavat pohtiessamme sitä, miksi opiskelu kannattaa aina.

Eletään maailmassa, jossa asiat puksuttavat nopealla sykkeellä eteenpäin. ”Tekniikka ja laitteet muuttuvat ja kehittyvät – olemassa oleva osaaminen saattaa kaivata päivitystä”, Tiia Mäkinen kuvailee. ”Osaamista kerryttämällä päivität myös asemasi työmarkkinoilla. Opiskelu on lisäksi erinomainen väylä verkostoitumiselle”, muistuttaa Taru Vierimaa. ”Samalla vahvistat itseluottamusta. Varmuus siitä, että osaa, kasvattaa myös työhyvinvointia”, Minna Tuominen ja Annika Kuparinen lisäävät.

Entä, jos epävarmuus kaihertaa opintojen aloittamista miettiessä: edellisestä opiskelujaksosta voi olla kulunut aikaa. Osaanko ja pystynkö varmasti? ”Kaikilla on mahdollisuus saada tukea opintoihin”, Vierimaa huomauttaa helpottaen aloittamiseen liittyvää epäröintiä.

Erilaisia opintopolkuja

Opiskella voi monin eri tavoin. ”Työvoimakoulutus on suunnattu työttömälle tai työttömyysuhan alaiselle, ja perustuu aitoon työntekijätarpeeseen”, Kuparinen esittelee. Työvoimakoulutuksen etuna on kartuttaa nopeasti täsmällistä osaamista. Parasta aikaa käynnissä on haku Tavastia Koulutus Oy:n työvoimakoulutuksiin asiakaspalvelu- ja myyntityön sekä siivousalan osaajaksi. Vieraalla kielellä on myös tarjolla ravintola-alan työvoimakoulutus.

Työvoimakoulutukseen kuuluu muutaman viikon mittainen työelämässä oppimisen jakso. ”Työssäoppiminen on tilaisuus näyttää oma potentiaali”, Tuominen kertoo. Loppu onkin usein historiaa – työnantajan on jakson jälkeen vaivatonta palkata tutuksi tullut taitava työntekijä.

”Työkokeilu on myös hyvä vaihtoehto kartoittaa omaa sopivuuttaan tietylle alalle, puntaroida omia resursseja sekä tuoda oma osaaminen julki”, Tuominen jatkaa. ”Sopivan alan ja paikan löytyessä voi pohtia, olisiko oppisopimuskoulutus hyödyllinen vaihtoehto. Tällöin työnteon ohessa opiskellaan suoraan ammattiin”, Vierimaa kertoo.

”Jos nuori tai aikuinen tarvitsee enemmän tukea opiskelualan valintaan, on koulutuskokeilu hyvä väylä siihen. Syynä voi olla esimerkiksi sairaus, vamma tai muu erityisen tuen tarve. Koulutuskokeilun aikana pääsee tutustumaan koulutuksen sisältöön ja vaatimuksiin”, Kuparinen lisää.  

Suunnitelmaa laatimassa

Opiskelumahdollisuuksista voi etsiä juuri itselle sopivan. Koulutus- ja urapolun suunnitteluun Tavastia järjestää Työikäisten ohjauspäivän torstaina 30.3.23 klo 14–16 osoitteessa Hattelmalantie 8 (A-rakennus). Uraohjaajat toivottavat tapahtumaan tervetulleeksi kaikki työikäiset, joiden intresseissä on opiskelu tai osaamisen päivittäminen.

Matkalla korkeakouluopintoihin

On hyvä muistaa, että opintojen ei tarvitse päättyä perustutkintoasteelle. Toisen asteen koulutuksen aikana kypsynyt idea tai unelma voi viedä mukanaan niin ammattikorkea- kuin yliopisto-opintoihinkin. ”Merkonomiopintojen jälkeen on saatettu suunnata esimerkiksi tradenomiksi tai kauppatieteitä opiskelemaan”, Mäkinen selvittää finanssialasta kiinnostuneen mahdollisuuksia.

Iloa opiskeluun

Uraohjaajat ja opinto-ohjaajat ovat myös tavattavissa Tavastian Ohjauspisteellä arkipäivisin klo 9–15. Uraohjaajat päivystävät Ohjauspisteellä keskiviikkoiltapäivisin ja perjantaisin. Uraohjaajilla on tarjota ajankohtaista ja alueellista tietoa yrityksistä ja siitä, millaiselle osaamiselle on tarvetta. Juttusille voi tulla ilman ajanvarausta, ja opiskelun asiantuntijoiden kanssa voi pohtia mitä tahansa opiskeluun tai sen aloittamiseen liittyvää mietettä.

”Näen uraohjauksen hyvin kokonaisvaltaisena ohjauksena ja ongelmanratkontana. Moni asia voi vaikuttaa esimerkiksi opiskeluintoon”, Tiia Mäkinen pohtii ja lisää, että toisinaan sisäinen liekki opiskeluun syttyykin jonkin muun yksilön elämässä olevan asian loksahtaessa paikoilleen. ”Stressaaminenkaan ei kannata. Usein muistutankin, että vielä ei tarvitse tietää tai katsoa hurjan pitkälle tulevaisuuteen. Tärkeintä on saada opiskella tässä hetkessä ja nimenomaan itselle merkityksellistä asiaa.”

Työvoimakoulutukset:

Opintopolun suunnitteluun tukea:

  • Lämpimästi tervetuloa Työikäisten ohjauspäivään to 30.3.23 klo 14–16, Hattelmalantie 8, A-rakennus, liikuntasali
  • Ohjauspiste palvelee ilman ajanvarausta ma-pe klo 9–15

Ohjauspalvelut | Tavastian Ohjauspiste | Ota yhteyttä (kktavastia.fi)

Tutustu myös jatkuvan haun materiaaliin:

Jatkuva haku | Ammattiopisto Tavastia | Jatkuvassa haussa opiskelijaksi (kktavastia.fi)

sekä koulutuskokeilun materiaaliin:

Koulutuskokeilut – Ammattiopisto Tavastia (kktavastia.fi)

Kysymyksiin vastaavat mielellään

Annika Kuparinen

Tiia Mäkinen

Minna Tuominen

Taru Vierimaa

sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kktavastia.fi

Kuvaaja

Anni Rahkonen