Teron polku insinööristä puutarhuriksi – työ puistotyöntekijänä avasi ovet uudelle alalle

Hämeenlinnalainen Tero päätyi useiden sattumien ja onnenkantamoistenkin kautta insinöörin työstä uudelle alalle. Polku uuteen aukesi puistotyöntekijän työstä, joka sytytti kipinän työskennellä viheralalla. Puistotyöntekijän työssä opitut taidot ja osaaminen todentuivat opinnollistamisen avulla pala kerrallaan aina puutarhurin ammattitutkintoon asti. Nyt Tero työskentelee Hämeenlinnan kaupungilla kausitöissä viheralueiden kunnostuksessa. Lue Teron haastattelu ja lähde sinäkin mukaan Hämeenlinnan kaupungin ”vihertiimiin” ja omalle polullesi kohti viheralaa!

Miten päädyit ensimmäisen kerran puistotyöntekijäksi Hämeenlinnan kaupungille?

Päädyin puistotyöntekijäksi oltuani pari kuukautta kuntouttavassa työtoiminnassa puistopuolella. Pääsin sen kautta työhaastatteluun ja lopulta hieman onnenkin avulla pääsin puistotyöntekijäksi Hämeenlinnan kaupungille.

Miten innostuit viheralan opinnoista ja miten opintopolkusi eteni aina tutkintoon asti?

Jo kuntouttavassa työtoiminnassa ollessani mielessäni alkoi kyteä ajatus puutarhurin koulutuksesta, kun toimistotyöt eivät enää houkutelleet. Jo ensimmäisen kauden aikana puistotyöntekijänä huomasin todella pitäväni ulkotöistä ja ajattelin, että olisi mielenkiintoista oppia lisää viheralasta. Tuota ajatusta haudottuani kahden kauden ajan päätin lopulta hakea puutarhurin monimuotokoulutukseen HAMIin Lepaalle.

Minkälaisia töitä olet viime vuosina tehnyt, mistä tehtävistä nautit eniten?

Työstäni kesäaikana iso osa on ollut ruohonleikkausta ajettavalla ruohonleikkurilla. On töihin mahtunut myös aitojen ja puiden leikkausta sekä muita puutarhurin töitä. Keväällä on ollut hiekoitushiekkojen poistoa nurmikoilta harjakoneella ja syksyllä lehtien keräystä. Sanoisin, että kaikki tehtävät ovat maistuneet tasapuolisesti. Eniten ehkä viehättää työn liikkuvuus, kun toiminta-alue on laaja.

Miten töiden ja opintojen yhteensovittaminen onnistui? Olisiko sinulla antaa vinkkejä muille, jotka miettivät samaa?

Itselläni ei ollut ongelmia, koska minulla oli mahdollisuus venyttää opinnot kolmeen vuoteen kahden vuoden sijaan. Keskityin pelkästään opiskeluun kaksi ensimmäistä vuotta. Viimeisenä vuotena, kun pääsin Lepaa Golfille töihin, oli minulla enää muutaman kurssin tehtävien ja lopputöiden tekemistä jäljellä. Niiden tekeminen töiden ohella onnistui hyvin. Monimuotokoulutus on päiväopiskelua parempi vaihtoehto juurikin töissä käyville, koska lähiopiskelua on vähemmän ja opintoja on helpompi sovittaa elämäntilanteen mukaan.

Miten kannustaisit muita, joita kiinnostaa työ kaupungin ”vihertiimissä”, vinkkisi heille?

Jos yhtään kiinnostaa työskennellä luonnon parissa ja pitää ulkotöistä niin ehdottomasti kannattaa hakea. Työpaikan ilmapiiri on sopivan rento, ja vaikka ei tietäisi puutarhurin töistä mitään niin ei haittaa, sitä kyllä oppii jo jonkin verran töitä tekemällä. Minullakaan ei ollut käytännössä mitään kokemusta ennen ensimmäistä vuottani, mutta jo sen aikana opin paljon ja siitä sitten lähti halu syventää tietojani ja taitojani puutarhurin koulutuksen kautta.

———

Kiinnostuitko? Hae puistotyöntekijän työtä ja tule myös infotilaisuuteen!

Saitko inspiraatiota Teron tarinasta? Voisiko sinunkin työpolkuusi kuulua puistotyöntekijän työ sekä samalla kenties pieni määrä viheralan opintoja? Hämeenlinnan kaupunki hakee nyt kymmentä puistotyöntekijää.

Lue lisää puistotyöntekijän työstä ja opinnollistamisen mahdollisuudesta täältä. Jutussa tiedot myös infotilaisuudesta, jonne voit tulla ke 28.2. klo 11.30-12.00 kuulemaan ja kysymään lisää työstä ja opinnollistamisesta.