Tutustu uuteen sähköbussiin – joukkoliikenteen toritapahtuma 2.5.
Hämeenlinnan joukkoliikenne ja Länsilinjat Oy esittelevät uuden sähköbussin Hämeenlinnan torilla lauantaina 2.5.2026 klo 11-14.
Kutsu asukastilaisuuteen: Hämeenlinnan kaupunkiliikenneuudistus 2025
Kaupunki kutsuu kaikki kiinnostuneet asukastilaisuuteen Raatihuoneen juhlasaliin (Raatihuoneenkatu 15) tiistaina 28.4. klo 18. Tilaisuus on avoin kaikille, ja sen arvioitu kesto on noin 1,5 tuntia. …
Kaupunginhallituksen päätökset 7.4.2026
§ 112 Hämeen ammattikorkeakoulun sijoittuminen Hämeenlinnan ydinkeskustaan Kaupunginhallitus päätti, että laadittujen selvitysten pohjalta tehdyn vaihtoehtotarkastelun perusteella Hämeen Ammattikorkeakoulun (HAMK) uusi kampus sijoittuu toteutuessaan Hämeensaaren pohjoisosaan. …
Työllistämisehto osaksi Hämeenlinnan kaupungin ja TyöHämeen hankintoja
Hämeenlinnan kaupunki ja TyöHäme laajentavat työllistämisehdon käyttöä julkisissa hankinnoissa. Vuoden 2026 alusta alkaen työllistämisehto sisällytetään lähtökohtaisesti osaan kaupungin ja TyöHämeen kilpailutuksista. Työllistämisehto ei ole Suomessa …
Hämeenlinnan taidemuseon huhtikuun tapahtumia
Tutustu Hämeenlinnan taidemuseon huhtikuun tapahtumiin. Lasten lauantai 25.4. klo 11–16 Lasten lauantaina heittäydytään elokuvataiteen maailmaan taidemuseon Kehyskertomuksia: 24 fps / Reframing Cinema -näyttelyssä. Taidemuseon omatoimisessa …
Vapaaehtoistoiminnasta tekemistä ja hyvää mieltä arkeen
Haluaisitko antaa aikaasi ja auttaa muita? Vapaaehtoisena voit toimia elämäntilanteesi ja toiveidesi mukaan – säännöllisesti esimerkiksi viikoittain tai silloin tällöin kertaluonteisesti. Hämeenlinnasta löytyy monia vaihtoehtoja …
Hämeenlinnan kaupunginhallitus päättää ensi tiistaina HAMKin keskustakampuksen sijoittumisesta
Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ja Hämeenlinnan kaupunki ovat selvittäneet mahdollisuutta rakentaa uusi keskustakampus Hämeenlinnan ydinkeskustaan. Kaupunginhallitus kokoontui tiistaina 7.4.2026 päättämään esityksestä, jonka mukaan uusi keskustakampus sijoittuisi Hämeensaaren pohjoisosaan.
Henkinen kumilanka – kestääkö pää kriiseissä? -seminaari Hämeenlinnan Raatihuoneella 20.5.
Kriisit eivät koettele vain rakenteita ja järjestelmiä – ne haastavat ennen kaikkea ihmisten toimintakykyä, luottamusta ja kykyä toimia yhdessä. Henkinen kumilanka – kestääkö pää kriiseissä? …
Työllisyysjaoston päätökset 1.4.2026
§ 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus § 8 Pöytäkirjan tarkastajat Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tiia Nurminen ja Sanni Ristolainen. § 9 Käsittelyjärjestys § 10 Kokouksen infot …
Hämeenlinna viettää huhtikuussa lukemisen teemakuukautta
Hämeenlinnassa käynnistyy huhtikuussa koko kaupungin yhteinen lukemisen teemakuukausi, jonka tarkoituksena on nostaa näkyville lukemisen merkitys oppimiselle, hyvinvoinnille ja osallisuudelle.