Taidevaltakunta-biennaali pattern Taidevaltakunta-biennaali pattern

Mikä on Taidevaltakunta?

Taidevaltakunta elää jatkuvasti uudistuvana tutkimuksellisena prosessina, jonka kiinnekohtia ovat kahden vuoden välein toteutuvat biennaalinäyttelyt Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä.

Tule mukaan rakentamaan Taidevaltakuntaa, jossa valta on taiteella! 

Ensimmäinen biennaali 2024 tutkii tulevaisuutta ja taidevaltaa

Millainen on tulevaisuuden Taidevaltakunta? Hämeenlinnan taidemuseossa ja Kanta-Hämeessä toteutuvaa ensimmäistä biennaalia varten kiillotamme yhdessä kristallipallomme; haluamme nähdä, miltä tulevaisuuden Taidevaltakunta näyttää ja annamme näyttelyssä taiteilijoille tulevaisuusvallan.

Millainen on tulevaisuuden Taidevaltakunta? 

Ilmiöennusteissa pohditaan, millaisessa maailmassa elämme vuonna 2050

Olemme kutsuneet ja kutsumme eri alojen asiantuntijoita antamaan meille oman ilmiöennustuksensa ja kertomaan näkemyksensä siitä, millaisessa maailmassa elämme vuonna 2050 ja millainen rooli taiteella voi olla tulvaisuudessa.

Taidevaltakunnan ilmiöennusteissa pohditaan, millaisessa maailmassa elämme vuonna 2050 

Taidevaltakunnan ensimmäisen biennaalin avoin taiteilija- ja teoshaku

Olemme kutsuneet Kanta- ja Päijät-Hämeen selkä Pirkanmaan alueisin sitoutuneet tai kiinnittyneet taiteilijat mukaan osallistumaan Taidevaltakuntaan ja sen rakentamiseen. Avoin taiteilija- ja teoshaku ensimmäiseen biennaaliin toteutui 31.3.23.–31.5.2023.

Hae mukaan! 

Avoin haku ulkopuoliseksi asiantuntijajäseneksi ensimmäisen biennaalin valintaraatiin

Taidevaltakunta tarjosi kuvataidekentän ulkopuolella toimiville mahdollisuuden käyttää taidevaltaa ja avaisi avoimen haun Taidevaltakunnan ensimmäisen biennaalin taiteilijoiden valintaraatiin. Haku oli auki 31.5.2023 asti.

Hae ulkopuoliseksi asiantuntijajäseneksi Taidevaltakunnan ensimmäisen biennaalin valintaraatiin! 

Materiaaleja ja linkkejä

Olemme koonneet sivulle Taidevaltakuntaan ja vuoden 2024 biennaaliin liittyviä materiaaleja ja linkkejä.

Lisätietoja ja linkkejä 

Usein kysytyt kysymykset ja lisätietoja avoimeen hakuun liittyen

Tälle sivulle on koostettu vastauksia meiltä usein kysyttyihin kysymyksiin (UKK / FAQ) sekä lisätietoja avoimeen hakuun liittyen

Lisätietoja avoimeen hakuun liittyen 

Yhteystiedot

Liity Taidevaltakunnan postituslistalle tai ota meihin yhteyttä!

Yhteystiedot ja Taidevaltakunnan tiimi 

Art Realm

Hämeenlinna Art Museum and Tampere Art Museum have joined forces with the Lahti Museum of Visual Arts Malva to launch Art Realm, a brand-new series of biennial exhibitions, which will rotate between venues in Kanta-Häme, Pirkanmaa and Päijät-Häme.

Art Realm 

The inaugural exhibition in Hämeenlinna Art Museum will explore the future and “art power”

What will the Art Realm of the future be like? For the inaugural biennial, we will be giving our crystal balls a polish; we want to see what the Art Realm of the future will look like.

What will the Art Realm of the future be like? 

Art Realm open call

The call for entries for this exhibition will launch on 31 March 2023 with a deadline for submissions on 31 May 2023. Join us!

Art Realm open call