Älä välitä -kampanja jälleen Hämeenlinnassa, Janakkalassa ja Hattulassa koulujen päätösviikolla 25.–31.5
Hämeenlinnan seudulla järjestetään jälleen Älä välitä -kampanja koulujen päätösviikolla (viikko 22). Kampanjan tavoitteena on muistuttaa aikuisia ja täysi-ikäisiä nuoria heidän vastuustaan, sillä valtaosa alaikäisten käyttämistä päihteistä päätyy heille välittämisen kautta.
Kampanja korostaa, että alkoholin tai muiden päihteiden tarjoaminen tai hankkiminen alaikäisille on paitsi laitonta, myös vakava uhka nuorten terveydelle. Nuorena aloitettu päihteiden käyttö häiritsee aivojen kehitystä ja kasvattaa riskiä riippuvuuksien syntymiselle myöhemmin elämässä. Koulujen päättymisen jälkeen monet alaikäisetkin nuoret kokoontuvat juhlimaan, jolloin mahdollinen alkoholin tai muiden päihteiden käyttö lisää merkittävästi myös tapaturmariskiä.
Koulujen päätöspäivän iltana ulkona nuorten pariin jalkautuu nuorisotyöntekijöitä ja koulutettuja vapaaehtoisia. Jalkautumisten tavoitteena on lisätä nuorille turvallisen ja helposti lähestyttävien aikuisten määrää, ennaltaehkäistä häiriöitä ja tarjota tukea ja apua tarvittaessa.
Kampanjalla kunnat haastavat myös kaikki paikalliset alkoholia ja nikotiinituotteita myyvät kaupat, kioskit sekä huoltoasemat mukaan Älä välitä -kampanjaan. Yritykset voivat osallistua kampanjaan esimerkiksi pitämällä heille toimitettuja kampanjamateriaaleja esillä omissa tiloissaan, sekä jakamalla kaupungin sosiaalisen median julkaisuja kampanjaviikolla.
Lisätiedot Hattula ja Janakkala:
Satu Punkari
Erityisnuorisonohjaaja
Janakkalan kunta
Mirka Saarinen
nuorisotyöntekijä
Hattulan kunta