Kisapuiston leikkipaikan peruskorjaus alkaa viikolla 22

Kaurialassa sijaitseva Kisapuiston leikkipaikka peruskorjataan touko- kesäkuun aikana. Peruskorjauksessa leikkipaikan vanhat välineet poistetaan ja korvataan uusilla. Lisäksi puistoon rakennetaan valaistus, joka parantaa alueen turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Työt tehdään kaupungin omana työnä. Rakennustyöt alkavat viikolla 22 ja niiden arvioitu valmistuminen on kesäkuun loppuun mennessä. Leikkipaikka on kokonaan pois käytöstä töiden ajan.

Valaistuksen rakentaminen aiheuttaa tilapäisiä poikkeuksia viereisen Urheilukadun liikennejärjestelyihin. Työt pyritään kuitenkin toetuttamaan niin, että häiriöt alueella liikkumiselle ovat mahdollisimman vähäisiä.

Peruskorjauksen yhteydessä vanhoista kalusteista ja varusteista säilytetään ja kunnostetaan nykyinen keinurunko, josta poistetaan huonokuntoiset keinulaudat ja turvaistuin ja niiden tilalle asennetaan kaksi uutta keinunistuinta. Myös olemassa oleva katos puhdistetaan, kunnostetaan ja maalataan. Leikkipaikalta poistetaan vanha kiipeily ja liukumäkiväline, hiekkalaatikko sekä jousikeinut, ja ne korvataan uusilla leikkivälineillä.
Puistoon laaditusta peruskorjauksen havainnekuvasta voi nähdä, millaiseksi leikkipaikka uudistuksen jälkeen rakentuu.

uudet leikkivälineet merkittynä kartalle

Lisätiedot rakentamiseen liittyen: