Kohti yläkoulua -messut Hämeenlinnassa 8. toukokuuta

Kohti yläkoulua -messut tarjoavat hämeenlinnalaisille kuudesluokkalaisille tukea ja tietoa yläkouluun siirtymiseen. Messut järjestetään perjantaina 8.5.2026 Loimua Areenalla kello 9–12, ja ne tuovat saman katon alle yläkoulut, palvelut, harrastukset ja nuorille tutut aikuiset.

Kohti yläkoulua -messut järjestetään nyt neljättä kertaa kaikille Hämeenlinnan kuudesluokkalaisille. Messut toteutetaan yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin ja Oma Hämeen oppilashuollon kanssa. Tavoitteena on tehdä yläkouluun siirtymisestä turvallisempi ja tutumpi kokemus.

Messujen tarkoituksena on vähentää yläkouluun siirtymiseen liittyvää jännitystä ja mahdollisia pelkoja. Messuilla kuudesluokkalaiset pääsevät tutustumaan tuleviin yläkouluihin, ikävaiheeseen liittyviin teemoihin sekä erilaisiin tukipalveluihin. Kun aikuiset ja palvelut tulevat tutuiksi jo etukäteen, avun pyytäminen on myöhemmin helpompaa.

Messuilla on mukana laaja joukko hyvinvointialueen ja kunnan palveluita, yhdistyksiä sekä harrastusseuroja. Esillä ovat muun muassa Harrastus ihan lähellä -toiminta ja Urheiluakatemia, Kanta-Hämeen pelastuslaitos, Hämeenlinnan kaupungin lapsiystävällinen kunta -toiminta ja nuorisovaltuusto, Kino Tavast, alueen urheiluseuroja, Kulttuurikeskus ARX, Hämeenlinnan kaupungin nuorisopalvelut ja Pelitila Bunkkeri, Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan nuorisotyö sekä Hämeenlinnan kaupungin yläkoulut.

Messupäivää juontavat Miikka J. Anttila ja Milla Huovinen. Ohjelmassa on esiintymisiä, kun lavalle nousee Marko Simi sekä Tunnit Täys! -festivaalin tuleva esiintyjä, josta messuilla nähdään pieni maistiainen. Lisäksi lavalla on yläkoulujen omaa ohjelmaa.

Lisätietoja

Psykologi Heikki Mannila, p. 050 313 4977, heikki.mannila@omahame.fi  
Kuraattori Laura Heinonen p. 050 366 8171, laura.heinonen@omahame.fi