Kukka- ja maisemapellot ihastuttavat kaupunkilaisia loppukesästä

Hämeenlinnan kaupunki tekee yhteistyötä paikallisten maanviljelijöiden kanssa ja perustaa eri puolelle Hämeenlinnaa kukka- ja maisemapeltoja. Syyskesästä alkaen kaupunkilaiset pääsevät ihastelemaan kukkia ja keräämään niitä omaan käyttöönsä. Tiedotamme keruun ajankohdista myöhemmin kaupungin verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

Kukkapeltojen kylvöt aloitettiin keväällä Paasikivenpuistosta. Alueen leikkivälineet poistettiin muutama vuosi sitten, ja sen jälkeen puisto on ollut lähes käyttämättömänä. Jos kokeilu onnistuu, alueelta voi loppukesästä kerätä esimerkiksi kesäharsoa, erilaisia unikkoja, ruiskaunokkeja, pellavaa, kesämalvikkia ja kehäkukkaa (Diana-seos).

Lisäksi maisemapeltoja löydät muun muassa Aleksis Kiven kadun ja Luolajantien risteyksestä, Voutilakeskuksen läheisiltä pelloilta, Marssitien varrelta ja Aulangontien varrelta läheltä tenniskenttiä. Näillä pelloilla voi loppukesästä ihastella muun muassa auringonkukkia ja muita kesäkukkia.

Jos olet paikallinen maanviljelijä ja sinulla on keskeisellä paikalla olevaa peltoa sekä kiinnostusta yhteistyöhön kaupungin kanssa, ota yhteyttä kaupunginpuutarhuriin, Riitta Kalliokoskeen (riitta.kalliokoski@hameenlinna.fi).

Kukkaniitty kotipihalle

Haluatko oman kukkaniityn pihaasi? Ota tästä vinkit talteen syksyä ja tulevaa kevättä varten, sillä seuraava paras kylvöaika koittaa myöhään syksyllä ennen talvipakkasia. Paras paikka kukkaniitylle on pihan aurinkoisin paikka. Jotta uudessa niityssä menestyisivät mahdollisimman monet kasvit, kasvualustan tulisi olla niukkaravinteinen ja läpäisevä. Siemeniä niittyyn voi joko kerätä itse omasta pihasta tai ostaa kaupasta valmiita niittyseoksia.

Ennen kukkaniityn perustamista alueelta kannattaa kitkeä tai poistaa kaikki rikkakasvit. Jos alue on pahasti rikkakasvien vallassa, kannattaa poistaa sen sijaan 20–30 senttimetriä pintamaata, jotta kukat saavat mahdollisimman hyvät kasvuedellytykset. Tämän jälkeen levitetään noin 5–10 senttimetrin kerros hiekkapitoista kasvualustaa.

Seuraavaksi siemenet kylvetään. Siemenet voi joko kerätä itse omasta pihasta tai ostaa valmiina niittyseoksena kaupasta. Paras kylvöaika on aikaisin keväällä yöpakkasten loputtua tai myöhään syksyllä ennen talvipakkasia. Vaihtoehtoina on:

  • yksivuotinen kukkaniitty, jossa kukat kukkivat vain yhden kesän
  • monivuotinen kukkaniitty, jossa kukat kukkivat useamman kasvukauden ajan

Jos haluat monivuotisen niityn, lisää siemenseokseen suojaheinää. Se auttaa kukkien taimia kestämään paahdetta ja runsaita sateita. Kylvövaiheessa siemenet kannattaa sekoittaa hienoon hiekkaan, jolloin ne on helpompi levittää tasaisesti.

Kukkaniittyä tulee niittää säännöllisesti:

  • Yleensä niitto tehdään syksyllä kukinnan päätyttyä, mutta erityisen rehevä niitty kannattaa niittää jo alkukesästä.
  • Niittosääksi sopii parhaiten muutaman päivän poutajakso.
  • Syysniitossa niittojäte jätetään niitylle pariksi päiväksi, jotta siemenet ehtivät varista. Tämän jälkeen jäte kerätään pois, jotta se ei tukahduta alle jääviä kasveja tai rehevöitä niittyä.
  • Alkukesän niitossa on tärkeää niittää yli 15 senttimetrin korkeudelta, jotta kukkien lehtiruusukkeet säilyvät ehjinä. Niittojäte kerätään pois heti.

Sitten vain nauttimaan kukkaloistosta!

Lisätiedot:
harjoittelija Ira Käki
ira.kaki@hameenlinna.fi