Leader Linnaseutu ry:n rahoituksen kysyntä noussut ohjelmakauden lopun lähestyessä

Ohjelmakausi 2023–2027 alkaa olla loppusuoralla ja kilpailu rahoituksesta on kiivaimmillaan, kun aika ja rahoituspotti hupenevat.


— Nytkin on parisen kymmentä hakemusta kesäkuun kokouksen käsittelyssä ja jos kaikki saisivat rahoitusta, niiden yhteenlaskettu tuki olisi reilut 100 tuhatta euroa enemmän kuin meillä on koko rahoitusta jäljellä. Odottelemme vielä tietoa mahdollisesta lisäkehyksestä, tarvetta sille selvästi on, toiminnanjohtaja Jussi Pakari kertoo.

Leaderin 30-vuotisjuhlavuotta vietetään odottavissa tunnelmissa, kun EU:n tulevan ohjelmakauden myötä myös kansalliset rahoituskuviot tulevat muuttumaan. Leader-toiminnan toivotaan jatkuvan, mutta sen muoto ja rahoitusosuus ovat vielä vain arvailujen varassa.


— Leader on yhteisölähtöinen rahoitusmuoto, jonka kohdentamisesta päättävät alueen asukkaat. Myös Leaderin hankeneuvonta on ratkaisevassa roolissa, kun pohditaan rahoituksen kohdentumista ja osallisuutta. Toivoisi tämän ihmisten arjessa suoraan näkyvän rahoituksen olevan tarjolla jatkossakin, pohtii hankekieltä opinnäytetyössään tutkinut Linnaseudun viestintäsuunnittelija Karita Soittila.


Vaikka rahoituskausi lähenee loppuaan, kannattaa mahdollista lisärahoitustakin silmällä pitäen olla ideansa kanssa edelleen yhteydessä Linnaseudun toimistoon. Käynnissä oleva hakujakso päättyy 11.9.2026.


Lisätietoja: Jussi Pakari, 041 4688 300, toimisto@linnaseutu.fi

Leader Linnaseutu ry