Poika joka katseli puiden latvoja -kuorokonsertti 16.4.2026 Hämeenlinnan Verkatehtaalla

3.-luokkalaisten suuri kuorokonsertti Poika joka katseli puiden latvoja järjestetään Hämeenlinnassa Kulttuuripolulla jo yhdennentoista kerran. Vuosien aikana projektiin on osallistunut jo lähes 8 000 hämeenlinnalaista lasta ja siitä on muodostunut yksi Kulttuuripolun odotetuimmista vuotuisista kohokohdista.

Konsertti vie yleisönsä läpi Jean Sibeliuksen sielunmaiseman ja nuoren Jannen innoituksen lähteiden. Ohjelmistossa kuullaan muun muassa Aleksis Kiven sanoittama Metsämiehen laulu, Ilmari Kiannon Lastu lainehilla sekä konserttiin juhlavan päätöksen tuova Finlandia-hymni. Lisäksi esitetään runsaasti muita kappaleita, jotka kertovat metsästä, satuolennoista, maailmalla liikkumisesta ja kansanrunouden maailmasta. Ennen kaikkea konsertissa pidetään hauskaa musiikin keinoin!

Laaja yhteistyö takaa konserttielämyksen

Kuoroprojektissa Hämeenlinnan 3.-luokkalaiset harjoittelevat vuoden mittaan lauluohjelmiston kuoropedagogi ja -johtaja Ismo Savimäen johdolla. Opettajat ovat hioneet laulut yhdessä oppilaiden kanssa konserttikuntoon, oppilaat opettelevat laulujen sanat ulkoa.

Konsertissa esiintyvää kuoroa säestää Sibelius-opiston orkesteri, johtajinaan Reijo Ahonen ja Sari Vuoristo, sekä bändi. Tanssillista tunnelmaa tuovat Sibelius-opiston tanssiryhmät, joita ovat ohjanneet Mimmi Nordman ja Pinja Piiparinen. Draamallisen kokonaisuuden on suunnitellut ARXin taidekasvattaja Taina Maria Savimäki ja visuaalisesta sekä valosuunnittelusta vastaa Juha Rouhikoski.

Lavalla nähdään jälleen nuori Sibelius, jota esittää Santeri Töyry. Aino Sibeliuksena on Liisa Mäenpää. Keijuina ja peikkona Eden, Elea, Felín, Elon, Remus ja Peppi. Pianisteina ovat Luukas Jaakkola ja Kimmo Tapanainen.

Konsertin tuottaa Kulttuurikeskus ARX yhteistyössä Sibelius-opiston kanssa. Tapahtuma on tärkeä osa kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaa, Kulttuuripolkua, jonka tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle monipuolisia kulttuurikokemuksia koko koulutien ajan.

Konserttia voi seurata striimin välityksellä 16.4.2026 klo 12 alkaen: https://urly.fi/43bF
(Striimi katsottavissa livenä ja 2 viikkoa tapahtuman jälkeen.)

kuoronjohtaja johtaa suurta lapsikuoroa, lavalla tanssijoita, Sibelius ja orkesterit. Sininen valo.
Suuri kuorokonsertti 2025. Kuva Miika Kangasniemi, Hämeenlinnan kaupunki

Lisätietoja,

Ilona Härö
Kulttuurituottaja
+358 40 869 6473
ilona.haro@hameenlinna.fi