Tunnekasvatus lisää osallisuuden kokemusta
Tuomelan esiopetuksen Keltaisten ryhmässä on alkamassa jännittävä aamu. Draamakasvattajat, Susanna Keskinen ja Tiina Virtanen, ovat tulleet pitämään kolmatta draamapajaa Keltaisille. Tänään aiheena on tunteet, mistä ne meihin ihmisiin tupsahtavat ja miten niihin voi vaikuttaa.
“Osallisuus on jotakin enemmän kuin osallistuminen tai ryhmään rakenteellisesti kuuluminen. Se on tunne. Tunne siitä, että kuulun tähän ryhmään tai yhteisöön. Tunne siitä, että voin omana itsenäni omalla taitotasollani olla mukana”, pohtii Keltaisten varhaiskasvatuksen opettaja Lyydia Salo.
Keskinen näyttää sähköiseltä oppimistaululta piirrettyä aivojen kuvaa ja kysyy mitä tässä näette. ”Se näyttää ihan suolikasalta”, huudahtaa Venla.
”No olet oikeassa, siltäkin se näyttää. Kyseessä on kuitenkin ihmisen aivot ja meillä jokaisella on sellaiset päässä. Kun sinulla on tosi iloinen olo, niin mistä se ilo sinuun tulee?” kysyy Keskinen ja eskarilaisten ryhmä menee mietteliääksi. Elmo rohkaistuu ja vastaa: ”Se tuntuu täällä päässä, ” hän sanoo ja koputtaa päätään. Aivan oikein, tunteetkin tulevat meihin aivojemme kautta.
Oppi uppoaa etenkin esiopetusikäisiin
Varhaiskasvatuksen opettajat Virtanen ja Keskinen ovat kouluttautuneet ammattinsa ohella myös draamakasvattajiksi. He ovat viime syksystä alkaen kiertäneet Hämeenlinnan kaupungin päiväkodeissa osana Opetushallituksen hanketta, johon Hämeenlinnan kaupunki on saanut rahoitusta. Kymmenen kuukauden aikana he käyvät läpi kaksikymmentäyksi varhaiskasvatus- ja esiopetusryhmää ja jokainen ryhmä saa draamakasvattajat luokseen viisi kertaa.
Päiväkotien asiakkuusjohtajat valitsevat hankkeeseen soveltuvat ryhmät, koska he tuntevat omien päiväkotiensa lapsiryhmien tarpeet.
”Kaikki lapset, ja aikuisetkin, hyötyvät tunnekasvatuksesta ja itsesäätelytaitojen vahvistamisesta, mutta erityisesti esiopetusikäiset ovat ihan loistavassa iässä käymään läpi tunteitaan ja niiden säätelyä draaman eri keinoin. Tässä iässä lasten huomio alkaa suuntautua entistä enemmän kavereihin ja ryhmään”, kuvailee Keskinen.
”Esiopetusikäisille on jo kertynyt jonkun verran elämänkokemusta. Heillä on yleensä jo ollut kaveriasioissa pulmia, ja he osaavat kuvailla omia tunteitaan. Lisäksi he ovat otollisessa iässä ottamaan vastaan uusia toimintamalleja, ja juuri niitä me täällä viiden kerran draamatyöskentelyssä harjoittelemme”, täydentää Virtanen.
Lasten lisäksi työskentelyyn osallistuvat myös varhaiskasvatuksen työntekijät. ”Aina ennen kuin aloitamme uudessa lapsiryhmässä, käymme keskustelun tiimin kanssa työskentelyn tarpeista ja tavoitteista”, kertoo Virtanen.
Toimivia taitoja tunnesäätelyyn
Keltaisten tunnetyöskentely jatkuu ja nyt esillä on pakkasmittarin näköinen “tunneviisari”, jossa on piirrettyinä värit vihreä, keltainen ja punainen.
”Milläs kohdalla tunnelämpömittaria olet?” kysyy Keskinen ryhmältä ja osa vastaa olevansa vihreällä tai keltaisella, jokusella päivä on alkanut punaisella. Mittari on selvästi jo sisäistetty väline, jonka avulla lapset hahmottavat kuinka kunkin aamu on tunteiden puolesta käynnistynyt.
Tämä on tunnelämpömittari. Kuva: Tiina Virtanen
Yhdessä jatketaan pohtimista, miltä tuntuu silloin, kun olo on punaisella. Silloin saattaa harmittaa, pelottaa, suututtaa, itkettää tai voi vaikka naurattaa hillittömästi. Vastaavasti vihreällä on tyytyväinen ja rauhallinen olo, leikki sujuu kaverin kanssa ja uuden oppiminen ja harjoitteleminen on mahdollista.
Ruudulla esillä oleviin aivoihin ilmestyy koiran kuva ja Virtanen kertoo, että jokaisen ihmisen aivoissa on alueita, joiden toimintaa voidaan verrata eläinhahmoihin valpas Vahtikoira ja Viisas Pöllö. Lisäksi jokaisen aivoissa on alue, joka on kuin aarrearkku. Sinne tallennetaan tärkeät muistot, onnistumiset ja opitut asiat.
”Missäs kohtaa tunnelämpömittaria olet juuri nyt?” kysäisevät Susanna Keskinen (taustalla) ja Tiina Virtanen (etualalla).
Vahtikoira on se, joka herää herkästi ja toimii harkitsematta. Se voi hyökätä tai lamaantua, haukkua kovaa ja kipaista kohti tai karkuun. Eskarilaiset kuuntelevat mietteliäänä, kertovat tunnistavansa Vahtikoiran ja joku tokaisee: ”Joo se haukkuu kyllä aika kovaa”.
On siis aika kokeilla miltä tuntuu olla Vahtikoirana. Kaikki eskarilaiset hypähtävät jalkeille ja jokainen saa eläytyä Vahtikoiraksi. Huone täyttyy murisevista, räksyttävistä ja todella vihaisista koirista, jotka haukahtelevat äänekkäästi ja säntäilevät eri suuntiin. Vahtikoira on ilmeisen tuttu juttu, ja jokaisen on sitä helppo esittää.
Keskinen pyytää kaikkia takaisin istumaan, ja sitten pohditaan yhdessä miltä tuntui, kun Vahtikoira oikein räksytti. ”Mulle tuli pää ihan punaiseksi.” ”Mua alkoi hirveästi jännittää.” Aika hurjalta.”
Vahtikoiran tärkeyden ymmärtävät kaikki, mutta elämässämme emme voi aina olla Vahtikoiria. Vahtikoira täytyy saada välillä vähän rauhoittumaan, mutta miten?
Avuksemme onneksi voi lennähtää jokaisen otsalohkossa asuva viisas ja rauhallinen pöllö. Lapset koputtavat otsiaan ja tuumivat, että siellä sen pöllön koti taitaa olla. Pöllö lentää rauhallisesti hitaasti siivet levällään. Se on mietteliäs ja hidas eikä sillä ole kiire mihinkään.
Kaikkien on aika kokeilla miltä tuntuu olla viisas, rauhallinen pöllö. Äsken riehakas eskarilauma lentää kädet levällään halki salin hitaasti, rauhallisesti ja tyynesti. kellään ei ole tarvetta juoksennella, vaan kaikki eläytyvät pöllön tyyneyteen.
”Mun sydän lyö hitaasti.” ”Mun pää on selvä.” ”ihan vihreä olo.” Tuumivat eskarit ja asettuvat aloilleen pohtimaan vielä kolmatta aivojen aluetta eli mielen aarrearkkua. Jokainen voi kertoa mitä siellä jo on: ”No tähtihengitys siellä ainakin on, ja sitten on aika paljon kirjaimia. Niin ja numeroita.” Viime kerralla ryhmäläiset opettelivat rauhoittavaa tähtihengitystä, jonka osa heti jo muistikin.
Vahtikoirat liikkeellä vauhdikkaasti haukahdellen.
Aivotutkijan kehittämä menetelmä
Itsesäätely on jokaiselle oleellinen taito, ja nykyajan kiireisessä ja vaativassa elämänsykkeessä entistäkin tärkeämpää. Mitä varhemmin tunteiden tunnistamista ja säätelyä aloitetaan harjoitella, sen parempia ovat tulokset. Tätä kautta päästään harjoittelemaan myös ohjeiden mukaan toimimista ja toiminnan säätelemistä.
Keskinen ja Virtanen soveltavat työssään professori, neuropsykologian erikoispsykologi Nina Sajaniemen DAGIS-menetelmää. DAGIS on laaja ja pitkäkestoinen Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke, jossa selvitetään ympäristön, elintapojen, itsesäätelyn, stressistä palautumisen ja oppimisen välisiä yhteyksiä.
Tässä kokeillaan kuinka on pimeää ja mietitään näkeekö pöllö pimeässä.
Itsesäätelyä harjoitellessa lapsi saa kertoa tunteistaan ja pohtia niiden voimakkuutta. ”Harjoittelun avulla lapsi oppii tuntemaan itseään ja ymmärtämään toisen tunteita. Tärkeää on vahvistaa ajatusta siitä, ettei ole olemassa hyviä ja pahoja tunteita. Oleellista on, miten tunteiden pohjalta toimii,” kuvaa Virtanen.
”Jokainen meistä tuntee kiivastuvan Vahtikoiran. Kuinka sitten löydämme sen Viisaan Pöllön, joka auttaa rauhoittamaan Vahtikoiran? Rauhoittumisen taitoja voi harjoitella ja on hyvä tunnistaa, milloin on rauhallinen olo. Mielikuva Vahtikoirasta auttaa lasta ymmärtämään, että jokainen kokee isojakin tunteita ja menettää joskus malttinsa, aikuinenkin”, jatkaa Keskinen.
Draamatyöskentelyssä opittuja menetelmiä jaetaan myös koteihin. ”Käsitellyt asiat kulkeutuvat lasten mukana koteihin ja niin niiden on tarkoituskin kulkea. Välillä on tullut vastaan vanhempia, jotka kysyvät, että mistä pöllöistä te olette puhuneet päiväkodissa, kun lapsemme kertoi, että päässä asuu pöllö. Pöllöt ovat lennähtäneet koteihin saakka,” naurahtaa Keskinen.
Työvälineitä oman ryhmän kanssa toimimiseen
Varhaiskasvatuksen opettaja Lyydia Salo on Tuomelan esikoululaisten varhaiskasvatuksen opettaja. Hän kertoo osallistuvansa draamatuokioihin aina ryhmänsä mukana.
”Olen todella ihastunut näihin menetelmiin ja iloitsen siitä, että meidän lapsemme ovat päässeet tähän mukaan. Tästä saamme toimiva työvälineitä käytännön arkipäivän hetkiimme, kun sanoitamme asioita yhteisesti”, kertoo Salo.
“Draamatuokioissa lasten osallisuus on toteutunut mielestäni niin, että lapset ovat saaneet tuoda runsaasti esiin omia kokemuksia, ajatuksia ja mielipiteitä käsiteltävistä aiheista”, Salo jatkaa. “Työtavat ovat olleet monipuolisia: keskustelua, leikkiä, musiikin mukaan liikkumista, piirtämistä, jolloin kaikilla lapsilla on ollut mahdollisuus ilmaista itseään itselle ominaisella tavalla. Toisille erilaiset keholliset harjoitukset tai vaikkapa ilmeiden tekeminen on ollut luontevampaa kuin isolle ryhmälle puhuminen”, kertoo Salo.
“Myös draamasopimus eli yhteiset pelisäännöt ovat mahdollistaneet mielestäni osallisuuden kokemusta hetkissä. Kun on tieto mitä seuraavaksi tehdään ja mitä minulta odotetaan sekä se, että osallistuminen on vapaaehtoista, on lasten turvallista heittäytyä. Ryhmässämme valmiiksi hyvä dynamiikka ja ilmapiiri on toki myös auttanut asiaa”, Salo pohdiskelee.
Kun varhaiskasvatuksen opettaja on mukana kuulemassa Pöllöstä, Vahtikoiraista ja aarrearkuista sekä harjoittelemassa vaikkapa tähtihengitystä, on omassa ryhmässäkin helpompi toimia silloin, kun vahtikoira jollakin kavahtaa hereille.
”Joku aika sitten ryhmässämme kaivattiin rauhoittamista, niin yksi lapsistamme alkoi itse hengittää tähtihengitystä oman kätensä avulla. Mielen aarrearkusta hän kaivoi esiin menetelmän itse.”
”Pidän myös siitä, että tämä on lapsilähtöistä, leikin varjolla suunniteltua pedagogiikkaa, eikä niin että me aikuiset kaadamme lapsiin asioita vain meidän näkökulmastamme. Osallisuus on oikeus, mutta siihen sisältyy myös velvollisuuksia. Se ei tarkoita sitä, että lapsi voi päättää aina mitä tehdään tai lapsilta ei saisi vaatia asioita. Lapsilta voidaan vaatia käytöstä, joka mahdollistaa osallisuuden kokemuksen myös muille”, Salo muistuttaa. Osallisuus on myös yhteisöllisyyttä.
Tunnesäätelyn taitojen harjoittelu kulkeutuu lasten mukana myös koteihin.
”Yhtenä päivänä eräs lapsistamme tuumaili: Mun äitin vahtikoira herää aina, kun mä en halua aamulla vaihtaa yöpaitaa pois ja pukea päälleni.” Näin oli oppi kulkenut kotiin saakka. VUH!
P.s. Mitä sitten on tähtihengitys?
Jokaisella on oma kämmen, joka avataan. Toisella kädellä piirretään avoinna olevan kämmenen sormen ääriviivoja. Sormea ylöspäin mennessä hengitetään sisään ja alaspäin tullessa ulos.
Tämä on tuttu, vanha kunnon keino rauhoittaa itseään hengittämällä muutaman kerran sisään ja ulos. Kämmen on kätevästi aina mukana apuvälineenä.
Teksti: Kaisa Paavilainen I Kuvat: Miika Kangasniemi
************************************************************************************************************
Tämä artikkeli on osa Hämeenlinnan kaupungin neljän artikkelin kokonaisuutta, jossa käydään läpi, miten lapsen oikeudet toteutuvat varhaiskasvatuksessa. Hämeenlinnan kaupunki on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteuttamiseen ja edistämiseen. Artikkelit julkaistaan vuosina 2023-2024.
Sopimuksen neljä yleisperiaatetta ovat:
- Syrjimättömyys
- Lapsen edun huomioon ottaminen
- Oikeus elämään ja kehittymiseen
- Lapsen näkemyksen kunnioittaminen
Lapsen näkemyksen kunnioittaminen häntä itseään koskevissa asioissa on jokaisen lapsen oikeus. Kun lapsen näkemyksiä kunnioitetaan, saa hän osallisuuden kokemuksia. Osallisena jokainen lapsi tulee huomatuksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi omana itsenään. Hän saa mahdollisuuksia saada tietoa, toimia ja vaikuttaa. Lapsen mielipiteillä, näkemyksillä ja ideoilla on merkitystä. Osallisuus on keskeinen oikeus lapselle, koska ilman osallisuutta lapsi ei kehity. (UNICEF Lapsiystävällinen kunta).
Hämeenlinnan kaupungin esiopetussuunnitelmassa todetaan aktiivisen ja vastuullisen osallistumisen sekä vaikuttamisen luovan perustan demokraattiselle ja kestävälle tulevaisuudelle. Tämä edellyttää yksilöltä taitoa ja halua osallistua yhteisön toimintaan sekä luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen tehtävänä onkin tukea lasten kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja. Henkilöstön velvollisuus on huolehtia siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Osallisuuden ytimessä esiopetuksen arjessa ovat yhteinen keskustelu, toinen toistensa kuuleminen, kunnioittava vuorovaikutus ja yhteisöllisyyden rakentaminen ryhmässä. Kun lapsi kokee olevansa osallinen, hänelle muodostuu käsitys itsestään pystyvänä toimijana ja luottamus itseensä sekä omiin taitoihinsa kaverina, oppijana sekä ihmisenä.
Sarjan ensimmäinen artikkeli lapsen turvallisesta päivästä julkaistiin syyskuussa 2023.
Linkkejä:
Lue lisää lapsen oikeudesta osallisuuteen:
Keskinen Susanna
- Hanketyöntekijä
- 040 353 3193
- susanna.keskinen@hmledu.fi
Virtanen Tiina
- Hanketyöntekijä
- 040 640 2545
- tiina.s.virtanen@hmledu.fi