Kalastus
Hämeenlinnassa voit kalastaa monipuolisesti eri puolilla kaupunkia. Kaupunki omistaa runsaan 600 hehtaarin suuruisen kalastusalueen, ja sen lisäksi voit valita kalaveden useista osakaskunnista. Kalastusmahdollisuuksia on niin järvillä kuin keskusta-alueen tuntumassa.
Kaupunki on rakentanut kaksi esteetöntä kalastuslaituria, jotta mahdollisimman moni pääsee kalastamaan ja nauttimaan järvimaisemasta. Laiturit soveltuvat myös liikkumisesteisille. Keskusta-alueella on lisäksi useita hyviä ja helposti saavutettavia onkimispaikkoja.
Kalastusluvat
Voit ostaa kalastuslupia ostaluvat.fi-sivustolta.
Vanajaveden Lepaan-Viralanjärven välinen virkistyskalastuksen reittilupa on Hämeenlinnan kalastusalueen tarjoama tapa kalastaa vapavälinein laajalla vesialueella. Tutustu tarkemmin reittilupaan. Järjestely on toteutettu yhteistyössä reitin osakaskuntien ja muiden vesialueiden omistajien kanssa.
Valtion kalastonhoitomaksun voi ostaa esimerkiksi Metsähallituksen Eräluvat.fi-palvelusta, josta löytyy myös ajan tasalla olevat lupien hinnat.
- Onkiminen ja pilkkiminen on kaikenikäisille maksutonta.
- Kalastonhoitomaksu on kalastajan pakollinen perusmaksu, joka tulee maksaa, jos on iältään 18–69-vuotias ja kalastaa vieheellä tai pyydyksillä tai ravustaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun kalastat esimerkiksi virvelillä, verkoilla tai katiskalla, tarvitset aina kalastonhoitomaksun. Poikkeuksena ovat kalastajat, jotka ehtivät täyttää vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.
Kalastonhoitomaksun maksuvelvollisuus on ikäperusteinen, eikä sitä poista esimerkiksi muut luvat, oma ranta tai eläköityminen. Kalastonhoitomaksun suorittamalla saa oikeuden viehekalastaa yhdellä vavalla ja vieheellä lähes koko Suomessa.
Kalastusoikeus ei koske vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilta eikä kohteita, joissa kalastus on rajoitettua tai kielletty muun virallisen säännöksen nojalla. Kaikenlainen muu kalastus, kuten usealla vavalla kalastaminen tai pyydyskalastus, vaatii aina kalastonhoitomaksun lisäksi kalastusluvan vesialueen omistajalta. Näitä erityislupia edellytetään kaikilta, vaikka kalastonhoitomaksuvelvoitetta ei olisikaan. Erityislupia myyvät vesialueiden omistaja
Velvoiteistutukset ja pienvesien hoito
Kaupunki osallistuu yhdessä kalastuskuntien kanssa kalan velvoiteistutuksiin ja pienvesien hoitoon. Rantoja pidetään avoimina mm. ruovikoita niittämällä ja isosorsimon poistolla.
Alamitat ja rauhoitusajat
Kalatalouden keskusliiton verkkopalvelusta löydät ajantasaista tietoa pyyntimitoista ja rauhoitusajoista.
Hämeenlinnan kaupungin kalastuslupa-alueet
Alajärvi / Alajärven kalastusseura
Lupa-alueet: Alajärvi (561 ha), Pyyttämö (28 ha), Vesajärvi (7 ha)
- Merkkien ja lupien myyntipaikka: Kellokeskus Laine, Raatihuoneenkatu 13, Keskustalo, 13100 Hämeenlinna, p. 03 612 7072
- Lisätietoja lupien hinnoista ja kalastusseurasta
Aulangonjärvi / Aulangonjärven kalastusyhdistys
Lupa-alueet: Aulangonjärvi (82 ha), Vanajavesi (Luhtialan kk 102 ha)
Luvat ostetaan ostaluvat.fi ja sieltä löytyy lisätietoja, sekä ohjeita.
Katumajärvi / Katumajärven kalastusyhdistys
Lupa-alueet: Katumajärvi (352 ha)
Vanajavesi / Tyrvännön kalastusyhdistys (Hattula)
Lupa-alueet: Lusinselkä (790 ha), Vanajanselkä (2900 ha), Vanajavesi
Lupalajit: Uistin, katiska, rysä, verkko
15.5.-15.6. kaikki muu kalastus, kuin vapakalastus ja katiskat kielletty kuhakannan säilymisen turvaamiseksi. Kielto ei koske kuhan mädinhankintaa varten käytettäviä pyydyksiä, joiden pitoon on saatu lupa.Kuhanselän ja Lusinselän rauhoitusalue on rauhoitettu kaikelta kalastukselta 15.5.-15.6.
Päijänne / Nyystölän kalastuskunta (Padasjoki)
Lupa-alueet: Päijänne ja pienvedet Nyystölässä
Lupalajit: Uistin, katiska, rysä, verkko, ravustus-lupa
Lisätietoja luvista ja hinnoista
Vanajavesi / Pappilan osakaskunta
Lupa-alueet: Pappilan vesialue, Miemalanselällä
Vanajan reittilupa / Hämeenlinnan kalatalousalueen reittilupa
Lupa-alueet: Vanajavesi Viralanjärvestä Lepaalle. Voimassa myös Katumajärvellä.
Lupalajit: Uistin (uistimien lukumäärää ei rajoitettu), perho-onginta
Tutustu tarkemmin reittilupaan, hintoihin ja sijainteihin
Vanajanselän kalatalousalue
Lupa-alueet: Alueen selkävedet, Makkaranselkä, Rauttunselkä, Kärjenniemenselkä, Vanajanselkä, Lusinselkä, Kuhanselkä
Vanajanselän kalastusalueen yhtenäislupa-alue on pinta-alaltaan lähes 10 000 ha.
Luvalla saa käyttää seuraavia pyyntimuotoja: Heitto- ja vetouistelua ja Perho-ongintaa