ARX etsii valotaiteilijoita ja kulttuurituottajaa

Lasten ja nuorten kulttuuria Hämeenlinnassa tuottava Kulttuurikeskus ARX etsii tiimiinsä kolmea uutta työntekijää. Palkkaamme kaksi valotaiteilijaa Loistoluokka -hankkeeseen työskentelemään yhteisöllisten valotaideteosten parissa. Lisäksi haemme kulttuurituottajaa Kulttuurikeskus ARXin tuotantotiimiin. Kulttuurituottaja osallistuu kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuuripolkujen tuotantoihin sekä Lasten taidefestivaali Hippaloiden ja Valoilmiö-festivaalin tuottamiseen. Kaikki nyt haussa olevat tehtävät ovat määräaikaisia. 

Valotaiteilija (2 paikkaa)

Kulttuurikeskus ARX koordinoi maaliskuun alussa alkavaa Loistoluokka-hanketta, jota toteutetaan Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä, Kotkassa ja Porissa. Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan koulupäivän aikana valoteoksia, jotka esitetään osana kunkin kunnan valofestivaalia. Valotaiteilija suunnittelee projektit yhdessä hankkeen taidekasvattaja-koordinaattorin kanssa ja ohjaa työpajoja kouluilla. Aiempaa ohjauskokemusta ei edellytetä, työhön perehdytetään. Loistoluokka on Euroopan unionin osarahoittama hanke.

Tehtävä on osa-aikainen (50 %) ja määräaikainen (1 vuosi). Työaika on joustava ja työ monipaikkaista. Haku päättyy 10.3.
Lue lisää ja hae: Valotaiteilija, Kulttuurikeskus ARX, ajalle 1.4.2026- 31.3.2027 | Hämeenlinnan kaupunki

Kulttuurituottaja Kulttuurikeskus ARXiin
Etsimme joukkoomme kulttuurituottajaa erityisesti kulttuurikasvatuksesta ja festivaaleista vastaaviin tiimeihin. Etsimällämme henkilöllä on kulttuurituottajan tutkinto, opintoja tai työkokemusta vastaavista tehtävistä. Arvostamme kokemusta lastenkulttuurista tai lasten kanssa toimimisesta. Lisäksi on eduksi, jos hakijalla on osaamista osallisuuden ja saavutettavuuden teemoista.

Kulttuurituottaja työskentelee Kulttuurikeskus ARXilla Hämeenlinnassa.
Kulttuurituottajan tehtävä on täysiaikainen ja määräaikainen (1v). Haku päättyy 12.3.2026
Lue lisää: Rekrytointi, Kulttuurituottaja, Kulttuurikeskus ARX, ajalle 30.3.2026- 28.3.2027 | Hämeenlinnan kaupunki

Kulttuurikeskus ARX on monitaiteinen lasten ja nuorten kulttuurikeskus, joka toimii pääasiallisesti Hämeenlinnassa. Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuuripoluista vastaamme myös yhteistyökumppanikunnissamme Hattulassa ja Riihimäellä. Maaliskuussa 2026 alkava Loistoluokka-hanke toteutetaan Hämeenlinnan lisäksi Hyvinkäällä, Kotkassa ja Porissa. ARX on valtakunnallisesti tunnettu lastenkulttuurin kehittäjäorganisaatio, jonka kohderyhmää ovat lapset, nuoret ja perheet. Työskentelemme tiiviissä yhteistyössä paikallisten kulttuurilaitosten sekä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa. Tiimimme luovuus ja dynaamisuus rakentuu monialaisesta osaamisesta ja uteliaisuudesta. Teemme lastenkulttuuria isolla sydämellä ja vankalla ammattitaidolla.