Hiekoitushiekan poisto alkoi Hämeenlinnassa – katupöly heikentää ilmanlaatua keskusta-alueella

Hiekoitushiekan poisto-operaatio aloitettiin Hämeenlinnassa tänään 17.3.. Hiekoitushiekka poistetaan kaduilta kunnossapitoluokituksen mukaisessa järjestetyksessä. Koko operaation kestää korkeintaan viisi viikkoa, kun mukaan lasketaan myös katujen pesut.

Aikainen kevät ja lumien sulaminen ovat heikentäneet ilmanlaatua Hämeenlinnan keskustassa

Katupöly ja pienhiukkasten kaukokulkeuma ovat nostaneet hiukkaspitoisuuksia maaliskuun aikana tasolle, jota ilmanlaatuindeksi kuvaa tyydyttäväksi tai välttäväksi. Maaliskuun toisella viikolla etelästä kulkeutunut pienhiukkaskuorma nosti pitoisuudet kahdesti Maailman terveysjärjestön (WHO) ohjearvotason yläpuolelle.

Katupöly voi aiheuttaa terveyshaittoja

Katupöly syntyy pääasiassa renkaiden kuluttamasta asfaltista, hiekoitushiekasta sekä jarru- ja rengaspölystä. Se näkyy ilmanlaadussa hengitettävien pienhiukkasten (halkaisijaltaan alle 10 mikrometriä) pitoisuuden nousuna. Katupöly voi aiheuttaa nuhaa, yskää, kurkun karheutta sekä silmien ärsytystä. Hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavilla oireet voivat pahentua, joten oman lääkityksen hoidosta on tärkeää huolehtia.

Altistumista voi vähentää välttämällä ulkoilua pölyisimpinä päivinä ja vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilla. Myös hengityssuojaimet ja laadukkaat tuloilmansuodattimet vähentävät altistumista. Sisätiloihin kulkeutuvaa pölyä voi vähentää pitämällä ikkunat kiinni ja kuivattamalla pyykit sisällä.

Hiekoitushiekan poistossa on noudatettava ympäristönsuojelumääräyksiä

Kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaan väylät tulee kastella ennen puhdistusta, jotta pölyä ei pääse ilmaan. Lehtipuhaltimien käyttö on kielletty, jos pölyämistä ei voida tehokkaasti estää. Kastelussa on huolehdittava, ettei siitä aiheudu haittaa viemäriverkostolle.

Ilmanlaadun seuranta Hämeenlinnassa

Hämeenlinnassa ilmanlaatua mitataan jatkuvasti Niittykadun mittausasemalla. Asemalla seurataan hengitettäviä hiukkasia, pienhiukkasia ja typen oksideja. Ilmanlaatua kuvataan viisiportaisella asteikolla hyvästä erittäin huonoon. Pienhiukkaset ovat terveydelle haitallisempia kuin suuremmat hiukkaset, koska ne kulkeutuvat syvälle hengitysteihin. Hiukkaset ovat kemialliselta koostumukseltaan valtaosin vaaratonta pölyä, mutta niihin voi olla sitoutuneena myös esimerkiksi haitallisia raskasmetalleja tai hiilivetyjä. Liikenne, puun pienpoltto ja kaukokulkeuma ovat merkittävimpiä hiukkaslähteitä.

Typpidioksidi (NO₂) on hengitysteiden ärsytystä aiheuttava kaasu, joka ekosysteemeihin päädyttyään aiheuttaa rehevöitymistä ja happamoitumista. Suomessa typen oksidien tärkeitä päästölähteitä ovat energiantuotanto, teollisuus ja liikenne.

Hämeenlinnan ilmanlaadun vuosiraportti 2025 on valmistunut ja löytyy sivulta Ilmanlaadun seuranta Ajantasaista ilmanlaatua voi seurata Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta.

Lisätiedot ilmanlaadun seurannasta: