Tiedotteet

Galleria ARXissa huovutetaan yhdessä taiteilija Elisa Kärjän kanssa

Tule viettämään lasten lauantaita 14.3. yhdessä taiteilija Elisa Kärjän kanssa. Kärjä esittelee huippusuosioon nousseen Ollaanko tuttuja? -näyttelynsä huovutettuja hahmoja sekä neulahuovutustekniikkaa. Kävijät pääsevät myös neulahuovuttamaan ja harjoittelemaan näyttelyssä käytettyä kiehtovaa tekniikkaa …

Hämeenlinna siirtyy käyttämään Menoinfon tapahtumakalenteria

Hämeenlinnan kaupunki on ottanut käyttöön Mediakonserni Keskisuomalaisen tuottaman Menoinfo-tapahtumakalenterin verkkosivuillaan. Muutos on osa Kanta-Hämeen kuntien yhteistä siirtymää yhteen alueelliseen tapahtumakalenteriin, jonka tavoitteena on parantaa tapahtumien löydettävyyttä ja vähentää päällekkäistä työtä.

Osallistu liikuntapaikkakyselyyn ja vaikuta liikuntapaikkojen kehittämiseen

Liikuntapaikkakyselyn avulla kaupunki kartoittaa asukkaiden kokemuksia ja toiveita kaupungin ylläpitämistä ulkoliikuntapaikoista. Saatuja vastauksia käytetään liikuntapaikkojen kehittämiseen ja tulevan liikuntapaikkasuunnitelman laatimiseen. Vastausaikaa on 22.3.2026 saakka. Kysely …