Hämeenlinnan kaupunki tuo uudella konseptilla palvelut ja tapahtumat lähemmäs korkeakouluopiskelijoiden arkea
HAMKin Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksen kampukselle on valmistunut uusi Hämeenlinnan tuoretta brändi-ilmettä huokuva tila, joka toimii sekä opiskelijoiden kohtaamispaikkana että kaupungin infopisteenä kampuksella. Visuaalisesti erottuvan tilan tavoitteena on herättää uteliaisuutta ja innostaa opiskelijoita tutustumaan kaupungin palveluihin ja mahdollisuuksiin.
Tila on toteutettu osana Opiskelijoiden työllistymisen ja pitovoiman edistäminen Kanta-Hämeessä -hanketta. Hankkeen aikana toistuvasti esiin noussut havainto on, että opiskelijoiden tieto alueen tarjoamista mahdollisuuksista on rajallista liittyen sekä ura- ja työllistymismahdollisuuksiin, kuin myös vapaa-aikaan. Hankkeessa pohdittiin miten haastetta voisi lähestyä kokonaan uudesta kulmasta ja sopiva ratkaisu löytyi, kun HAMK mahdollisti tilan muuttamisen osin uuteen käyttötarkoitukseen.
– Alueelle asettumisen näkökulmasta on tärkeää, että jo opintojen aikana ammatillisen verkostoitumisen lisäksi myös vapaa-ajan ja elinympäristön synnyttämä fiilis on hyvä ja ympärillä on riittävästi sosiaalisia kontakteja. Uskomme, että kaupungin aiempaa vahvempi näkyminen kampuksella myös vahvistaa mielikuvaa opiskelijamyönteisestä kaupungista, toteaa hankkeen projektipäällikkö Anne Nikander.

Hämeenlinna-tilassa alkaa pop up -asiakaspalvelupisteen toiminta
Tilan infonäytöillä jaetaan tietoa kaupungin ajankohtaisista tapahtumista ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista. Syyslukukauden alussa tilassa käynnistyy myös kaupungin pop up -asiakaspalvelupisteen toiminta, joka tarjoaa opiskelijoille tietoa ja neuvontaa palveluista, työ- ja harjoittelumahdollisuuksista sekä vapaa-ajan tarjonnasta. Ensimmäisessä vaiheessa kampukselle jalkautuvat kaupunkineuvonta, työllisyyspalvelut ja kotoutumisen edistämisen palvelut, ja jatkossa mukaan kutsutaan myös muita toimijoita.
– Olemme jo pitkään etsineet keinoja olla enemmän läsnä opiskelijoille ja tämä Visamäen kampukselle rakentunut tila mahdollistaa meille uudella tavalla tuoda kaupungin tarjontaa ja toimijoita näkyväksi, iloitsee Hämeenlinnan kaupungin markkinointiasiantuntija Reetta Kaikkonen.
Tila on aiemmin tunnettu opiskelijoiden oleskelu- ja ajanviettopaikkana, ja uudistuksen jälkeenkin se on otettu nopeasti omaksi. Aiemmin 5G-Mökkinä tunnettu tila on vielä vailla virallista nimeä, ja opiskelijoille tullaan avaamaan mahdollisuus osallistua nimen valintaan.
– Kyllähän nyt näin hienolla tilalla pitää nimi olla! Tutustutaan tilaan ja sen mahdollisuuksiin ensin ja katsotaan jääkö jokin nimitys pysyväksi vai järjestetäänkö tästä myöhemmin syksyllä ihan nimikilpailu, kertoo Kaikkonen.
Opiskelijoiden työllistymisen ja pitovoiman edistäminen Kanta-Hämeessä -hankkeen tavoitteena on lisätä opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia ja sitoutumista alueelle, ja Hämeenlinna-tila on konkreettinen esimerkki siitä, miten kaupungin ja oppilaitosten yhteistyöllä voidaan luoda uusia tapoja tukea opiskelijoiden arkea ja vahvistaa alueen vetovoimaa.
Lisätiedot:
Kaikkonen Reetta
- Markkinointiasiantuntija,75871
- 050 529 6584
- reetta.kaikkonen@hameenlinna.fi