Esiopetus
Esiopetuksella tarkoitetaan kasvatusta ja opetusta, jota annetaan lapselle koulun alkamista edeltävänä vuonna.
Lapsella on oikeus maksuttomaan esiopetukseen oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna sekä silloin, kun koulunkäynnin aloittamista on siirretty vuodella tai on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.
Hämeenlinnassa esiopetus järjestetään pääsääntöisesti päivähoitopaikassa. Hämeenlinnassa toimii myös monta luonto- ja metsäeskari-ryhmää.
Esioppilaaksioton kriteerit 1.1.2020.
Esiopetus päättyy aina 31.5. Muuten esiopetuksessa noudatetaan koulujen työ- ja loma-aikoja
Aiheeseen liittyvät
Vuonna 2018 syntyneiden lasten ilmoittaminen esiopetukseen
29.11.2023
Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena. Ilmoita …
Perusopetuksen syyslukukausi alkaa
8.8.2023
Koulutyö Hämeenlinnassa alkaa keskiviikkona 9.8.2023. Koulutaipaleensa aloittavia ekaluokkalaisia on noin 640 ja 7. luokkalaisia noin 715. Uusia eskarilaisia on noin 607. Oman äidinkielen opetus alkaa …
Esiopetuksen Hokkus Pokkus -juhlat BioRexissä
8.5.2023
ARXIN JUHLAVUODEN KULTTUURITEKO 6/20 Hokkus Pokkus on Kulttuurikeskus ARXin tuottamaan kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuuripolkuun kuuluva projekti, jossa Hämeenlinnan esiopetuksen henkilöstöä on koulutettu yhdistämään luovia draamallisia menetelmiä mediasisältöihin. …
Ukrainalaiset lisäävät Hämeenlinnan monikulttuurisuutta
12.4.2023
Ukrainan nykyisen sodan sytyttyä reilu vuosi sitten, Hämeenlinnaankin muutti sadoittain ukrainalaisia pakolaisia. Talven 2022 aikana kaupunki piti yllä hätämajoitusta, jonne ihmiset asettuivat ennen kuin heille …