Oppimisen tuki esiopetuksessa
Esiopetuksessa jokaisella lapsella on oikeus saada tukea oppimiseen ja hyvinvointiin. Oppimisen tuki esiopetuksessa korostaa lapsen varhaista tukea omassa ryhmässä, inklusiivisuutta ja joustavia opetusjärjestelyjä.
Lapsella on oikeus saada oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukea, kun hän sitä tarvitsee. Kun tuen tarve havaitaan, esiopetuksen järjestämispaikan on tarjottava sitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa lapsen omassa ryhmässä.
Ryhmäkohtainen tuki lapsiryhmässä annettavaa tukea, joka voi olla yleistä tukiopetusta, opetuskielen tukiopetusta tai erityisopettajan antamaa opetusta muun opetuksen yhteydessä. Jos ryhmässä annettava tuki ei ole riittävää, lapsi voi saada myös lapsikohtaista tukea. Tämä voi olla esimerkiksi säännöllistä erityisopettajan opetusta pienryhmässä. Lapsikohtaiseen tukeen voivat kuulua myös tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erilaiset apuvälineet.
Esite oppimisen ja esiopetuksen osallistumisen tuesta Hämeenlinnan esiopetuksessa