Lammin uusi koulukeskus on saavuttanut harjakorkeuden
Hämeenlinnan kaupungin merkittävä koulurakennushanke Lammilla on edennyt harjakorkeuteen. Perinteisiä harjannostajaisia vietettiin koululla 2.10. Harjannostajaiset ovat tapa kiittää kaikkia rakennushankkeessa mukana olevia, erityisesti varsinaisen rakennustyön tekijöitä.
Rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti aikataulussa
Rakennuksen runko on valmis ja sen päälle on saatu vesikatto. Myös sisällä työt ovat hyvässä vauhdissa. Tällä hetkellä rakennusta kalustetaan kiintokalusteilla ja sinne asennetaan talotekniikkaa. Myös tilojen toimintakokeet päästään aloittamaan pian.
Rakennuksessa panostetaan erityisesti sisäilman laatuun, tilojen muunneltavuuteen ja energiatehokkuuteen. Uudisrakennuksessa tähdätään erittäin alhaiseen E-lukuun. Lisäksi uudisosassa käytetään uusiutuvia energialähteitä: rakennuksen lämmittämisessä hyödynnetään maalämpöä ja sen katto varustetaan laajalla aurinkopaneelijärjestelmällä. Maalämpöä on hyödynnetty jo työmaa-aikana edellisen talven ja kevään lämmityskaudella, minkä ansiosta on saavutettu merkittäviä hiilidioksipäästösäästöjä (236 521 CO2 kg). Uudet tilat rakennetaan täyttämään neljän tähden Rakennustiedon ympäristöluokituskriteerit.
Hanke toteutetaan KVR (kokonaisvastuurakentamisen) -urakkana. Koulutuskeskuksen suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy.
– Olemme panostaneet paljon siihen, että koulutyö toiminnassa olevalla koululla on voinut jatkua häiriöttä. Opetuksen ei ole esimerkiksi tarvinnut urakan aikana siirtyä erillisiin väistötiloihin. Lisäksi ylioppilaskirjoitukset on saatu järjestettyä ilman häiriöitä suunnittelemalla meluavien töiden teko muina aikoina, kertoo aluejohtaja Tuomo Turkkinen Laptilta.
Uusi Lammin koulukeskus kokoaa yhteen sekä perusopetuksen että lukion toiminnot
Hankkeen laajuus on yhteensä 4 000k-m2, ja valmistuessaan koulukeskus tulee tarjoamaan tilat noin 500 opiskelijalle. Hankkeeseen kuuluu uudisrakennuksen rakentamisen lisäksi myös Hakkalan koulun keittiön perusparannus ja muutokset rakennuksen yhdistämiseksi toiminnallisesti tulevaan yhteiskouluun.
Tulevan kokonaisuuden keskiöön muodostuu uuden ja vanhan puolen yhdistävä sydänalue, jossa sijaitsevat uusien tilojen pääaula ja näyttämö opinportaineen sekä nykyisten tilojen ruokala ja koulun kirjasto nuorisotilatoimintoineen. Monipuolinen alue luo puitteet yhteisöllisille tapahtumille sekä koulupäivän aikana että vapaa-ajalla.
Koulukeskusrakennus valmistuu vuoden 2026 alussa, ja otetaan käyttöön vaiheittain. Koulutyö alkaa uudisrakennuksessa sijaitsevissa taito- ja taideaineiden sekä luonnontieteiden luokkatiloissa talviloman jälkeen 2026. Tämän jälkeen Pasaapeli-rakennus puretaan, ja rakennetaan alueen lähiliikuntapaikkanakin toimiva piha-alue. Käyttöön koko Lammin koulukeskus saadaan elokuussa 2026.
Lisätiedot
Henna-Maria Noppa, rakennuttajainsinööri, Hämeenlinnan kaupunki, tilapalvelut
p. 040 610 8872, henna-maria.noppa@hameenlinna.fi
Tuomo Turkkinen, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, 040 717 7576, tuomo.turkkinen@lapti.fi