Hämeenlinnan kaupunki ja Wulff Consulting käynnistävät Keskuskoulun alueen kehityshankkeen
Hämeenlinnan kaupunki ja Wulff Consulting Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää historiallisesti merkittävä Keskuskoulun kokonaisuus uuteen kukoistukseen. Kokonaisuus sisältää sekä Keskuskoulun rakennukset että Gaddin talon. Lisäksi tontille on osoitettu 900m2 uudisrakennusoikeutta.
Kehityshankkeella vauhtia alueen myyntiin
Wulff Consulting laatii alueelle vaiheistetun kehityssuunnitelman, jonka avulla pyritään houkuttelemaan kiinteistösijoittajia ja vauhdittamaan alueen myyntiä.
Kaupunki on yrittänyt myydä kokonaisuutta suoralla kaupalla jo muutaman vuoden, mutta ostajaa ei kulttuurihistorialliselle ja imagollisesti merkittävälle arvokohteelle ole vielä löytynyt. Nyt mukaan on kutsuttu kokeneet kiinteistökehittäjät, joilla on osaamista ja verkostoja kokonaisuuden pitkäjänteiseen kehittämiseen.
”Uskon vakaasti, että alueen kiinteistökehittäminen auttaa löytämään kohteelle sopivan ostajan, koska toimitila- ja kiinteistömarkkinassa on jo havaittavissa elpymisen merkkejä,” toteaa kaupungin tilapalveluiden kiinteistöjohtaja Petri Paavilainen.
Asemakaava mahdollistaa alueen monipuolisen kehittämisen
Alueen asemakaava tarjoaa alueen kehittämiselle hyvät mahdollisuudet. Asuntojen lisäksi alueelle voidaan sijoittaa mm. toimisto- ja liiketiloja sekä hoivapalveluja. Myös hotellirakentaminen on noussut kiinnostuksen kohteeksi, ja Lukiokadun varteen osoitettu 900 neliön uusi rakennusoikeus lisää alueen houkuttelevuutta entisestään.
Kulttuurihistoriallinen helmi aivan keskustan sydämessä
Keskuskoulu, Gaddin talo ja ympäröivä puistokortteli muodostavat osan valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja Suomen ensimmäistä kansallista kaupunkipuistoa. Erilaiset aikakerrostumat – koulun 1930-luvun funktionalismi, Gaddin talon uusrenessanssi ja kunnallissaunan jugend – luovat ainutlaatuisen ja vahvasti säilyneen kokonaisuuden, jonka kehittämisellä on merkittävä kulttuuri- ja imagovaikutus koko Hämeenlinnalle.
Wulff Consultingin asiantuntija Sami Suominen näkee hankkeessa valtavan potentiaalin:
”Keskuskoulu on Hämeenlinnan kaupunkikuvan helmi, jonka tarinaa on ilo olla viemässä seuraavalle aikakaudelle. Meidän tavoitteemme on löytää kortteliin toimintoja, jotka tuovat elinvoimaa koko keskustaan ja palvelevat sekä asukkaita että matkailijoita.”
Lisätiedot: Sami Suominen, Wulff Consulting Oy, sami.suominen@wulff.fi
Paavilainen Petri
- Kiinteistöjohtaja,73258
- 040 353 0465
- petri.paavilainen@hameenlinna.fi