Hämeenlinna kaupunki tarjoaa elokuvaelämyksen 160 nuorelle

Hämeenlinnan kaupunki järjestää torstaina 25.9.2025 nuorille suunnatun kutsuvierasnäytöksen Juha Itkosen romaaniin perustuvasta Anna minun rakastaa enemmän -elokuvasta. Hämeenlinnan kaupunki toimii elokuvan pääyhteistyökumppanina.

Anna minun rakastaa enemmän on vahva tarina rakkaudesta, musiikista ja itsensä löytämisen monimutkaisista poluista. Elokuvan keskiössä ovat pikkukaupungin kasvatit, muusikonalku Antti ja kirjallisuudenopiskelija Suvi, jotka tapaavat kotibileissä ja rakastuvat ensisilmäyksellä. Heidän rakkautensa kumpuaa intohimosta musiikkiin. Antti on aina unelmoinut rocktähteydestä ja pyytää Suvin laulajaksi bändiinsä. Hetken kaikki on täydellistä ja yhdessä jaettua. Kun menestyksen portit aukeavat vain Suville, Antti jää miettimään toteutumattomia unelmiaan. Olivatko he toisilleen oikeita, mutta hetki vain väärä?

Elokuvan pääosissa nähdään kiinnostavimpiin nuoriin näyttelijöihimme lukeutuva Pyry Kähkönen sekä ensimmäisen elokuvaroolinsa näyttelevä Rita Behm. Merkittävässä roolissa on myös kaksinkertainen Jussi-voittaja Mimosa Willamo. Anna minun rakastaa elokuvan tuottaa Helsinki-filmi ja levittää SF Studios.

Nuorille suunnattuun näytökseen kutsutaan katsojia erilaisten kilpailujen ja sosiaalisen median arvontojen kautta yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin, Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitosten, Hämeen ammattikorkeakoulun, Hämeenlinnan kaupungin nuorisotyön sekä Ohjaamon kanssa. Tavoitteena on tarjota nuorille yhteinen kulttuurielämys ja vahvistaa viestiä Hämeenlinnasta kotikaupunkina, josta voi lähteä rakentamaan omaa tarinaansa – ja johon on aina tervetullut takaisin.

Hämeenlinnan kaupungin etsivät nuorisotyöntekijät Tiina Hämäläinen ja Nella Rantalaiho odottavat innolla kutsuvierastilaisuutta:

– On tärkeää, että nuorille mahdollistetaan osallistuminen kotikaupungin tapahtumiin siinä kuin kenelle tahansa muullekin kaupunkilaiselle. Nuoret jäävät helposti ryhmänä huomioimatta lasten ja aikuisten välissä. Elokuva kulttuurin muotona on lisäksi tärkeä osa monen nuoren elämää. Parhaimmillaan elokuva voi olla voimaannuttava tunteiden käsittelyn väline. Heikentyneen taloudellisen tilanteen takia läheskään kaikilla nuorilla ei ole mahdollista käydä elokuvateatterissa. Nyt on hyvä tilaisuus lähteä elokuviin yhdessä, nuoruuden innolla.

Hämeenlinnan kaupunki järjestää lisäksi ennakkonäytöksen sidosryhmille perjantaina 26.9.2025. Elokuvan virallinen ensi-ilta koko Suomessa on 3.10.2025.

Lue lisää yhteistyöstä

Artikkelikuva: Sami Kuokkanen

Lisätiedot:

Hämeenlinnan kaupunki:
Reetta Kaikkonen
reetta.kaikkonen@hameenlinna.fi
puh. 050 529 6584

Elokuvan tiedottaja, lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liekki Promotion / Nora Norrlin
nora.norrlin@liekkipromotion.com
puh. 040 846 0116