Koulukuljetuskriteereitä päivitetään palvelemaan paremmin asiakkaita

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta käsittelee kokouksessaan 21.10.2025 esi- ja perusopetuksen koulukuljetuskriteerien päivitystä.

Kriteerien tarkistaminen on ajankohtaista käytännön työn tuomien kokemusten sekä esimerkiksi muuttuneen kuljetushakumenettelyn vuoksi. Pääperiaatteina kuljetusten järjestämisessä on turvallisuus, tasapuolisuus, tarkoituksenmukaisuus ja taloudellisuus.

Koulukuljetusten yleisiin ehtoihin ja toimintatapoihin liittyvät tarkennukset

  • Hämeenlinnan kaupungilla käytössä oleva sähköinen kuljetusjärjestelmä helpottaa kuljetusten hallintaa: huoltaja luo tunnukset järjestelmään, näkee aikataulut ja hoitaa mahdolliset peruutukset sovelluksen kautta.
  • On tärkeää, että oppilas on pysäkillä ajoissa, sillä kuljetus ei odota myöhässä olevaa. Myöhästymistilanteissa kuljetuksen järjestäminen jää huoltajan vastuulle.
  • Oppilas voi joutua koulumatkoillaan odottamaan kuljetusta kuljetusreitin varrella tai koululla kuljetusten mahdollisten viivästysten vuoksi.

Koulukuljetusten hakeminen, kuljetuspäätös ja muutoksen hakeminen

  • Kuljetusta haetaan sähköisen järjestelmän kautta Wilmassa tai e-lomakkeella, mikäli tunnistautuminen ei ole mahdollista.
  • Muuton tai koulupaikan vaihdon vuoksi tulee aina tehdä uusi kuljetushakemus, vaikka olisi aiemmin myönnetty kuljetusetuus.
  • Esiopetuksen oppilaalle myönnetään koulukuljetus kaupungin osoittamaan ensisijaiseen esiopetus- /tai muuhun opetuksen järjestämispaikkaan, kun koulumatkan pituus on kolme kilometriä. Esikoululaisen koulukuljetus haetaan aina huoltajan allekirjoittamalla hakemuksella. Esikoululaisen kuljetusta ei järjestetä toissijaiseen esiopetuspaikkaan.
  • Ensisijainen kuljetusmuoto on kuljetuskorvaus, jolloin huoltajat itse vastaavat esiopetukseen kuljetuksesta. Kuljetusmuotona voi olla myös julkinen liikenne tai taksikyyti. Taksikuljetusta haettaessa on hakemuksen perusteena aina oltava asiantuntijalausunto.
  • Esikoululainen voi saada koulukuljetuksen vain esiopetukseen, ei täydentävään varhaiskasvatukseen.

Koulukuljetusten järjestäminen erityisemmissä tilanteissa

  • Vuoroasumisessa kuljetus järjestetään vain väestörekisteriin merkitystä oppilaan kotiosoitteesta, eikä vuoroasuminen oikeuta kuljetukseen molemmista osoitteista. Huoltaja voi kuitenkin tiedustella liikennöitsijältä mahdollisuutta itsemaksavana kulkemiseen.
  • Erityisen painavasta syystä kuljetus voidaan myöntää tilapäisesti toissijaiseen kouluun asiantuntijalausunnon perusteella, enintään lukukauden ajaksi.
  • Oppilaskohtaisen tuen päätös ei automaattisesti takaa maksutonta koulukuljetusta. Jos oppilaskohtaisen tuen oppilas tai jonkun muun koulunkäynnin onnistumisen kannalta määräytyvän erityisjärjestelyn takia oppilaalle on osoitettu koulunkäyntipaikaksi muu kuin asuinpaikkaan perustuva lähikoulu, noudatetaan kuljetusperiaatteita. Oppilaskohtaisen tuen oppilaiden maksuton koulukuljetus järjestetään ensisijaisesti julkisella liikenteellä. Taksikuljetusta varten tulee aina olla asiantuntijalausunto.
  • Sairaalakouluopetuksessa kuljetus järjestetään erillisestä hakemuksesta taksilla, linja-autolla tai kuljetuskorvauksena. Kuljetusetuus myönnetään kuljetuskriteereiden mukaisesti.
  • Itsemaksavana kulkeminen on mahdollista, mikäli liikennöitsijällä on tilaa eikä reitti poikkea merkittävästi. Huoltaja vastaa tällöin kustannuksista ja sopii kuljetuksesta suoraan liikennöitsijän kanssa. Huoltajalla on kuitenkin vastuu hoitaa kuljetus itse, jos reitillä ei ole tilaa esimerkiksi koulujen poikkeuspäivien vuoksi.
  • Koulukuljetusta ei järjestetä, mikäli TET-harjoittelu on toisella paikkakunnalla.

Toisen asteen kuljetukset

Toisen asteen opiskelijoille kunta tai koulutuksen järjestäjä ei ole velvollinen järjestämään koulukuljetusta. Koulumatkat korvataan Kansaneläkelaitoksen koulumatkatuen kautta.

Päivitetyt koulukuljetuskriteerit astuvat voimaan 1.11.2025 alkaen.

Esitys on kokonaisuudessaan luettavissa lautakunnan esityslistalla (Tweb).

Lisätiedot

Sisko Huotari, perusopetusjohtaja (tavoitettavissa 20.10. alkaen)
Noora Ilomäki, kuljetussuunnittelija (tavoitettavissa 20.10. alkaen)