Sibeliusta yhdessä -yhteislaulutapahtuma Hämeenlinnan torilla
Sibeliuksen juhlasyksy käynnistyy Hämeenlinnan torilla perjantaina 29.8. kun Sibeliuksen elämä ja ura käydään läpi yhdessä laulaen. Mukana on Sibeliuksen omia lauluja ja myös mestarin elämänvaiheisiin sopivaa kevyempää musiikkia. Laulattajana ja solistina on musikaali- ja oopperatähti Marika Hölttä, pianistina on Erkki Korhonen ja myös bändiä tarvitaan. Klo 18 alkava tapahtuma huipentuu yhdessä laulettuun Finlandiaan, mutta sitä ennen selviää myös, mitä Sibelius lauloi lainaa pyytäessään ja mitä Ainolan saunan valmistuessa.
Monipuolisena laulajana tunnettu Marika Hölttä muistetaan naispääosasta Kansallisoopperan Oopperan kummituksessa sekä muiden muassa Taikahuilun Yön kuningattaren roolista. Erkki Korhosen soittama Finlandia kuultiin komeissa Sibelius-fantasioissa ja nyt yleisö pääsee laulamaan mukana. Kaikkien laulujen sanat heijastetaan näytölle.
Hämeenlinnan Sibelius-seuran ja Hämeenlinnan kaupungin yhteistyönä järjestämä yhteislaulutilaisuus on osa Taiteiden yötä. Kevyttä ja vakavaa yhdistävän illan juontavat Marika Hölttä ja Juhani Koivisto.
Torilla tavataan!