Vuoden 2025 nuoren vaikuttajan haku on avautunut

Vuoden nuorta vaikuttajaa tai vaikuttajien ryhmää haetaan jälleen. Vuoden nuori vaikuttaja -palkinnolla halutaan nostaa esiin hämeenlinnalaisia nuoria ja heidän tekojaan. Palkinnon saajaa voit ehdottaa perjantaihin 7.11. klo 12 mennessä.

Palkinnon saajaksi voi ehdottaa nuorta tai nuorten ryhmää, joka on osoittanut aktiivisuuttaan yhteisössään, tuottanut hyvää mieltä muille nuorille tai muille kaupunkilaisille tai vaikuttanut muuten aktiivisesti kansalaisyhteiskunnassa kuluneen vuoden aikana. 

Vuoden nuori vaikuttaja -palkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2023. Viime vuonna palkinnon voitti Kaurialan lukion oppilas Atte Ulvinen sekä tekniikkatiimi, joka on ollut aktiivisesti mukana koulun tapahtumien järjestämisessä, kuten 100-vuotisjuhlamusikaalin toteuttaminen. Palkinnon suuruus vuonna 2024 oli 200 euroa. Tänä vuonna palkinnon suuruudesta päättää Hämeenlinnan nuorisovaltuusto.

Vuoden nuoren vaikuttajan valitsee tänä vuonna Hämeenlinnan kaupungin strategiajohtaja Markku Rimpelä. Palkinnon saaja julkaistaan perjantaina 21.11. Hämeenlinnan Lyseon V-päivän alussa.

Tästä pääset ehdottamaan vuoden nuorta vaikuttajaa

Vuoden nuori vaikuttaja 2024-palkinnon saajat Joona Jokinen, Jere Laine, Tomi Metsäalho, Tapio Tuomisto ja Atte Ulvinen kunniakirjat ja ruusut kädessään.
Vuoden nuori vaikuttaja 2024 -palkinnon saajat Joona Jokinen, Jere Laine, Tomi Metsäalho, Tapio Tuomisto ja Atte Ulvinen.