ARXin maksuttomat HIL-taideharrastukset alkavat
Kulttuurikeskus ARXin Harrastamisen Suomen mallin HIL-taideharrastukset alkavat Hämeenlinnan kouluissa taas syyskuussa. ARXin harrastuksissa painottuu tänä vuonna kuvataide akvarellimaalauksesta animaatioon. Ohjaajina toimivat ARXin muustakin toiminnasta tutut taidekasvattajat. Harrastukset ovat …
Esiopetuksen Hokkus Pokkus -juhlat BioRexissä
ARXIN JUHLAVUODEN KULTTUURITEKO 6/20 Hokkus Pokkus on Kulttuurikeskus ARXin tuottamaan kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuuripolkuun kuuluva projekti, jossa Hämeenlinnan esiopetuksen henkilöstöä on koulutettu yhdistämään luovia draamallisia menetelmiä mediasisältöihin. …
Fiksua työtä, syksy 2022: Perheneuvolan osallistuminen Arxin kulttuuritoimintaan
Tavoitteena tukea lapsen tunnetaitoja sekä lisätä vanhempien tietoisuutta ja ymmärrystä lapsen kehityksestä. Ajatus sai alkunsa kysymyksestä, millaisia mahdollisuuksia olisi virittää lapsiperheiden kulttuuripalvelujen ja perheneuvolan välistä …
Palkittu! Fiksua työtä, kevät 2022:Demo tour tutustutti uuteen nuorisokulttuurin brändiin
Hämeenlinnassa lanseerataattin vuoden alussa uusi kulttuuripalvelujen brändi HÄX. HÄX muodostaa kaupunkikulttuurin alustan Hämeenlinnassa toteutettaville tapahtumille ja työpajoille. Uusien palveluiden haasteena on aina kohderyhmän tavoittaminen. HÄX …
Palkittu! Fiksua työtä, kevät 2022: Kotoutujien perhekerho – Kulttuurikeskus ARX ja Kotoutumisen edistämisen palvelu maahan muuttaneiden perheiden osallisuuden asialla
Perhetyönohjaaja Emma Nurmi-Matongo ja terveydenhoitaja Kaija Torenius-Heikkonen pohtivat alkuvuodesta 2021 ryhmätoimintaa maahan muuttaneille kotiäideille. Taidekasvattaja Sarina Pulkka tiimeineen oli samoihin aikoihin suunnitellut, että ARXin tavoitteena …
Harrastus ihan lähellä
Harrastamisen Suomen mallia toteuttaa Hämeenlinnassa Harrastus ihan lähellä -hanke. Sen toiminta aloitettiin kaikissa Hämeenlinnan peruskouluissa kevään 2021 aikana ja jatkuu lukuvuonna 2023–24. Harrastukset järjestetään koulupäivää …
Tapahtumat, retket, leirit
Vuoden aikana järjestetään pienimuotoisia tapahtumia ja retkiä. Pelitila Bunkkerin toiminnan puitteissa järjestetään LAN-leirejä. Suurin yleisötapahtuma järjestetään kouluvuoden päättyessä. Tunnit täys! 2022 Tunnit Täys! kesäloman aloitustapahtuma …